Opettajat ilman rajoja -verkosto järjestää muutaman kerran vuodessa valmennuksia niille, jotka ovat kiinnostuneita lähtemään vapaaehtoistyöhön verkoston kautta. Alkuvuodesta koulutukseen osallistuneita Timoa ja Sunilia haastettiin ajattelemaan millaisia ajatuksia vapaaehtoistyöhön ryhtyminen herättää.
Lähteminen johtaa uuteen. Epävarmuus kaihertaa mieltä, epäily kyvykkyydestä ja osaamisesta. Lähtö useamman kuukauden kehitysmaatyöhön kysyy luottoa omiin taitoihin, uuteen ympäristöön sopeutumisessa ja uuden luomisessa. Täytyy mitata omaa uskallusta. Se elää onnistuneiden kokemusten, ympäristön myötävaikutuksen, myönteisen tulevaisuudenuskon ja sisäsyntyisen ihmiskäsityksen kanssa. Luottamus johdatukseen ja kohdattaviin ihmisiin omalla tavallaan on rauhoittava tunne, josta on versonut lukuisia koskettavia tarinoita. Ihminen on erikoinen laji!
Kutakin ihmistä viehättää kokemus – leikkivää lasta seikkailu ja aikuista ymmärrys maailmasta – eikä kumpikaan ole niistä niin yksiselitteinen. Yhtä kaikilla on kuitenkin dialogi vallitsevan ympäristön kanssa ja kyky reagoida kokemusta kohottavalla tavalla. Kohdata haaste, luottaa itseensä ja olla itse vaikuttamassa tapahtumien kulkuun. Se tekee sankariksi. Tekijät, hetket, toteutukset ja tapaukset vaihtuvat. Kokemukset syntyvät tarinoiksi. Niitä ei puhuta suomella. Vuoden kuluttua tilanne on toinen. Suomesta lähdetään yksilöittäin olemaan, tekemään, saamaan, olemassa olevaan luottamaan. Aie on mentoroida kehitysmaassa koulun henkilökuntaa ja viedä Suomen opetusosaamista eteenpäin. Halu on oppia, nähdä maailmaa eri näkökulmasta, jakaa tietoa, kohdata aito ihminen. Se kysyy, voiko luottaa siihen, että lähdössä ja vastassa on hyvä ihminen.
Lähtö tuskin on helpompaa tai vaikeampaa kuin jääminen, pysyminen entisessä. Lähdön lähestyessä luottamus itseen täytyy punnita. Opettajakokemus, -näkemys ja -uskallus ovat tarranneet haluun kasvaa maailman opettajana. Luottamus tiedossa olevaan tuntemattomaan kaveeraa tuossa kyljessä. Ne tykkäävät toisistaan. Sillä mennään ja menossa luotetaan ympäristöön!
Jos luotto omiin kykyihin on vahvaa eikä kohde kaikkineen haasta, niin luottamusta voi pohtia myös toisesta näkökulmasta.
Lähtiessä mukaan vieraaseen organisaatioon on tärkeää rakentaa luottamus siellä vaikuttavien ihmisten ja itsensä välille. Heidän pitää pystyä luottamaan intuitioon, että uudet mahdolliset kehitysehdotukset ovat kokeilemisen arvoisia ja niiden eteen kannattaa tarvittaessa nähdä vaivaa, vaikka tuloksia ei olisikaan välittömästi nähtävillä. Pitää pystyä kommunikoimaan luottamusta herättäen ja osata lukea tilanteita: milloin voi viestiä suoremmin ja milloin pyrkiä vaikuttamaan epäsuoremmin. Suomessa on tavallaan helpompaa, koska asioita, jopa kritiikkiä, voi ilmaista hyvin suoraan. Toisaalta, eihän Suomessakaan kommentteja noteerata, jos niiden sanojaan kohdistuu luottamuspulaa.
Suomen ja Nepalin välillä on esimerkiksi merkittävä eroavaisuus siinä, että Suomessa monet ihmiset ovat enemmän itsenäisiä ja projektinhallintaorientoituneita. Nepalissa asiat saattavat tapahtua hitaammin ja ihmiset eivät välttämättä ole yhtä oma-aloitteisia. Nepalilainen yhteiskunta on vahvasti hierarkkinen ja ihmiset saattavat jäädä odottamaan käskyjä ja päätöksiä ylemmiltä tahoilta. Jotta organisaatiossa kykenee saavuttamaan onnistumisia, on luotava luottamukselle pohjaa. Luottamus on hyvän yhteistyön perusta.
Kuva: Antti Helin
