Suomalaiset opettajat kehittävät koulutusta World Teacher -ohjelmassa Keniassa yhdessä hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa. Opettajat ilman rajoja -verkosto toimii ohjelmassa yhteistyössä Edukans -järjestön kanssa. Blogi kuuluu matkan blogisarjaan.
Puolitoista viikkoa sitten, ensimmäisen workshop -päivän alussa, valitsimme tunnetuista sananlaskuista ja ajatelmista yhden joka tuntui itsellemme tärkeältä. Miesvaltaisen kenialaisjoukon keskellä oma valintani oli helppo: ’If you educate a man you educate an individual, but if you educate a woman you educate a nation.”
Tänään tuo ajatus tuntuu aina vaan merkityksellisemmältä.
Kouluvierailuidemme aikana tilojen huono kunto, lasten rikkinäiset vaatteet, sairaudet, lika ja nälkä, ovat kaikki koskettaneet meistä jokaista, mutta pysäyttävimpiä hetkiä minulle oli erään rehtorin esittelemät oppilasjakaumat ikäluokittain: Koulutien alussa tyttöjen ja poikien osuus on tasainen, mutta jo ikäluokasta 10 eteenpäin tyttöjen osuus koululaisista romahtaa. Esimerkkiluokassa tyttöjoukko pieneni 27:stä kolmeen. Tytöistä tulee itse äitejä, tai he eivät esim. raiskausten pelossa uskaltaudu pitkälle koulutielle. Kun listaa jatkaa vielä tyttöjen ympärileikkauksilla, jotka täällä maaseudulla ovat yhä arkipäivää, tuntuu ajatus kenialaistytön elämästä suomalaisäidin mielestä puistattavalta ja etäiseltä.
Tämä kaikki mielessä, oli ihana saada lopettaa kouluvierailut päiviin Priscillan kanssa. Tämä Emartin koulun vastavalmistunut 23-vuotias opettaja oli lohduttava esimerkki mahdollisuudesta, joka koulutuksen myötä aukeaa yhä useammalle naiselle myös täällä Keniassa. Priscillan luokassa puitteet olivat ankeat, vuohet kurkkivat ovenraosta eikä opetusvälineitä juuri ollut. Siitä huolimatta tämä nuori, valoisa nainen teki työtä, jota kelpaisi näyttää kelle tahansa. Tunnelma luokassa oli lämmin, opetus jäsentynyttä ja esimerkit havainnollistavia. Yhteissuunnittelumme myötä virinneet uudet ideat hän otti innostuneena vastaan ja kokeili niitä välittömästi. Minulle hän opetti patsi monta uutta laulua ja leikkejä, myös yhtä ja toista siitä, mitä opettajuus pohjimmiltaan tarkoittaa.
Kun oppilaat oppituntien päätyttyä lähtivät pitkälle kotimatkalleen, Priscilla asettui valmistelemaan seuraavaa päivää. Pian seuraan liittyi suloinen 3-vuotias Milan-tytär, joka tepasteli itse paikalle läheisestä hoitopaikasta. Äiti ja tytär asuvat viikot koulun vieressä alkeellisessa aaltopeltihökkelissä, jonka valaisuun on vastikää saatu yksi pieni lamppu. Muita mukavuuksia ei ole. Viikonloppuisin äiti ja tytär matkaavat parin tunnin matkan Priscillan äidin luokse suurempaan kaupunkiin. Kysyessäni nuoren naisen suurinta unelmaa, sain välittömästi vastauksen: ”Haluaisin jatkaa opintojani. Perehtyä kasvatukseen. Tahdon olla opettaja, joka tietää asioita.”
Mitä useamman priscillan tämä maa saa, sitä parempi tulevaisuus koko kansakunnalla.
Erja Kauppinen
