Puoli vuotta Kambodzassa on sujahtanut varsin nopeasti, odotan kovasti Suomen tulevaa kevättä. Toisaalta Kambodzasta on harmillista lähteä, koska koko se työ, jota olen puurtanut täällä puoli vuotta, alkaa nyt olla loistossaan ja minun osaltani tehtävä jää kesken.
Onneksi työtä jatkavat Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoinen Carita Lindholm ja Kirkon Ulkomaanavun pysyvään henkilöstöön kuuluva Khim Phearum, joten voin turvallisin mielin jättää aloitetut työt heidän hoiviinsa.
Viihtyminen Phnom Penhissä ja koko maassa on ollut minulle melko helppoa. Olen elänyt Suomessa melko samanlaisia vaiheita 1950-luvulta lähtien kuin Kambodzha on nykyään. On ollut helppo samaistua näihin ihmisiin erityisesti maaseudulla, jossa eletään hyvin samanlaisissa oloissa tänä päivänä kuin Suomessa noin 60 vuotta sitten.
Viihtymiseen vaikuttavat ensisijassa ihmiset. Heidän ujo rehellisyytensä on jotain niin hämmentävää, ettei sitä voi oikein uskoa todeksi. Vaikka maa on alikehittynyt taloudellisessa mielessä, on täällä sen vastineeksi paljon hyvää.
Useimmat moittivat liikennettä, mutta mielestäni esimerkiksi Phnom Penhin katuliikenne on erittäin sallivaa ja ihmiset mahdottoman sietokykyisiä. En ole vielä kertaakaan nähnyt paikallisen kulkijan heristelevän nyrkkiä liikenteessä, se kun ei täällä auta yhtään koska seuraavassa risteyksessä olet taas jumissa. Ihailen täkäläisiä kulkijoita liikenteessä, kukaan ei yritä tahallaan ajaa kenenkään päälle. Jalankulkija on aivan vertainen lexusten joukossa. Elämä Phnom Penhissä on siis vilkasta mutta viihtyisää kahdesta miljoonasta asukkaasta huolimatta tai heistä johtuen.
Puoli vuotta näin suuren tehtävän kunnolliseen alkuun saattamiseen on liian lyhyt aika. Olen kehittänyt opinto-ohjausjärjestelmää maalle, jolla ei sellaista vielä ole. Tänne paluu on omasta puolestani mahdollinen, myös paikalliset työtoverit haluaisivat minun tulevan ensi syksynä takaisin jatkamaan opoilua.
Ihmisten tunteminen, luottamus ja ystäväsuhteiden luominen vie useita kuukausia, jopa vuoden. Ilman edellä mainittua kokonaisuutta on vaikeaa saada aikaan mitään uutta ja/tai pysyvää, siksi tulevaisuudessa voi olla viisasta pidentää sopimuskautta yhteen vuoteen tai jopa pitemmäksikin ajaksi.
Kiitos Kirkon Ulkomaanavulle, Opettajat ilman rajoja -verkostolle, Kirkon Ulkomaanavun Aasian alueen kenttätoimistolle Phnom Penhissä täältä saamastani elämänkokemuksesta, jollaista ei saa isolla rahallakaan, siksi se on niin arvokas.
Kehotan kaikkia opettajia ja opoja liittymään Opettajat ilman rajoja -verkostoon sekä kannatusmielessä että mahdollisuutena uusiin kokemuksiin tulevaisuudessa.
