Opokoulutus Battambangissa alkoi todella loistavasti – on vaikea välttää ylisanoja tämän ryhmän suhteen. Ryhmään kuuluu 10 yläkoulun ja lukion opettajaa viidestä koulusta sekä kaksi virkamiestä ministeriöstä ja kaksi maakunnan ja kaupungin kouluhallinnosta. Virkamiesten rooli on virallisesti tukeva ja ohjaava, miten lie sitten käytännössä.
Opinto-ohjaajat tulivat Suomen kouluihin 1970 -luvun alussa ja olin ensimmäisten joukossa aloittamassa samaa prosessia kuin nyt Battambangin kymmenen opettajaa ovat omalla alueellaan. Toimin myöhemmin ylä-asteella ja lukiossa opona sekä Joensuun yliopiston opo-koulutuksen lehtorina ja tuntiopettajana.
Asiat ja ilmiöt ovat edelleen samanlaiset kuin silloin Suomessa, maakohtainen painotus on tietysti erilainen, mutta koulujen ja oppilaiden ongelmat aivan yhtenevät. Poikkeuksena on nykyään huumeet, joita 1970-luvulla ei juurikaan liikkunut suomalaisessa kouluympäristössä.
Pienistä inhimillisistä viiveistä (byrokratia ja hierarkia) johtuen emme päässeet aloittamaan Kambodzan opokoulutusta suunnitellulla tavalla emmekä aiotulla volyymilla. Ministeriön korkea virkamies, joka ei ymmärrä opoilua, mutta uskoo tietävansä, on toiminut jarrumiehenämme. Käyttämällä henkilökohtaista suhdettani vielä korkeampaan virkamieheen, asiat ovat ruvenneet kuitenkin luistamaan. Tämä tietysti on aiheuttanut jonkin verran hankausta arkisessa työssäni, mutta olen oppinut jo tässä asiassa maan tavoille.
Istuimme kolme päivää yhtenä ja useampana ryhmänä ja käytimme opetusmenetelmiä, joissa ei liiemmin luennoida, vaan käytetään ryhmän osaamista ja kokemusta hyväksi oppimisessa. Osallistujille ei annettu pöytiä vaan tuolit, sekin oli ihmetyksen aihe. Toisena päivänä he alkoivat ymmärtää menetelmän edut ottaen ilolla ja suurella aktiivisuudella vastaan tarjouksemme. Kolmantena päivänä oli ilmassa jo eron haikeutta ja useista palautteista saimme lukea jakson olleen aivan liian lyhyen.
Mukavaa oli seurata hallinnon virkamiesten myönteinen osallistuminen kaikkiin aktiviteetteihin, vaikka ennakkoon he sanoivat olevansa vain tarkkailijan roolissa. Ilmoitin heille heti alussa, että täällä kaikki ovat tasavertaisia osallistujia, vaihtoehtoja ei ole. Päättivät jäädä tasavertaisina ryhmään.
Palautteissa ei ollut yhtään negatiivista ilmaisua sisältöjen tai menetelmän suhteen. Ruoka ei ollut kuulemma hyvää, siinä ainut miinus koko jaksoilta. Kurssi jatkuu maaliskuussa ja päättyy elokuussa. Mitä tapahtuu lokakuun alussa kurssilaisille uuden lukuvuoden alkaessa, riippuu tämän kurssin tuloksista. Laskimme, että tämän kurssin annista hyötyy suoraan noin 10 000 battambangilaista sekä opiskelijoina että vanhempina.
Kolmantena päivänä saimme vieraan ministeriöstä, valtiosihteeri Im Kochin, joka seurasi opetustamme ja piti osallistujille kannustus- ja motivointipuheen kehuen kovasti meitä kouluttajia hyvin aloitetusta työstä. Lupasi viedä hyviä terveisiä opetusministerille.
Tämä viikko ja seuraava menee uuden kontaktijakson ja arvioinnin valmistelussa. Seuraajani, Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoinen Carita Lindholm siirtyy Battambangiin tukemaan ja auttamaan opokurssilaisia alkuun omissa kouluissaan ja samalla tutustuu koulun arkeen käytännössä.
Tänne paluu on omasta puolestani mahdollinen, myös paikalliset työtoverit haluaisivat minun tulevan ensi syksynä takaisin jatkamaan opoilua. Olen töitteni sivussa valmistellut National Institute of Educationin johtajan kanssa ensi syksynä aloitettavaa opokouluttajien koulutusta seitsemään opettajankoulutuslaitokseen. Opokouluttajien koulutus alkaisi vuoden vaihteessa ja kestäisi noin 1000 tuntia, jonka jälkeen he olisivat valmiit aloittamaan opokoulutukset omissa koulutuslaitoksissaan.
Ehdotin samaan hengenvetoon samalla sapluunalla aloitettavasta erityisopettajakoulutuksesta, mutta se ei jostain syystä ainakaan vielä ole innostanut päättäjiä. Täällä erityistä tukea tarvitsevat oppilaat jätetään opetuksen ulkopuolelle, vammaiset myös kuuluvat ulkopuolisiin, koska uskotaan, että he ovat eläneet edellisessä elämassään niin huonosti, että on oikein heille nyt olla vajaakykyisia nykyisessä elämässään eli heitä ei auteta ja joutavat kerjuulle.
