Opettajat ilman rajoja -verkosto tarjoaa vapaaehtoistehtäviä ympäri maailmaa. Olisiko eläkkeelle siirtyneellä opettajalla vielä annettavaa?
Kun virtaa riittää, eikä olo tunnu yhtään eläkeläiseltä, tekee mieli kokeilla jotain uutta. Entä jos lähtisi auttamaan maailmaa? Tai parantamaan. Rouvan sähköpostiin ilmestyi Opettajat ilman rajoja –verkoston kutsu koulutusviikonloppuun. Perjantaina ei ollut tarjolla edes julkisia kulkuvälineitä, kun jotkut ilmaisivat mieltään, mutta sinnikkäästi poljettiin sateessa kaupungin halki lähes suoraan seminaarihuoneeseen.
Missio, visio, strategia, arvot. Melkein kuin koulun vesopäivässä, mutta nyt ihan uusin sanoin. Suunnitellaan tekoja ihmisarvon puolesta, arvoina lähimmäisenrakkaus, periksiantamaton toivo, rohkeus ja kunnioitus. Loikka koulumaailmasta suoraan globaalikasvatukseen on hämmentävä. En kyllä tiennyt, että tätä kaikkea on olemassa. Naisten pankki, yhteisvastuukeräys ja suvivirsi olivat tuttuja, ja anopille olen kerran ostanut toisenlaisen lehmän, mutta enpä tiennyt, että Kirkon ulkomaanapu järjestää sirkuskoulutusta pakolaisleireillä, kouluttaa nuoria rauhantekijöiksi tai edistää rauhaa pelaamalla jalkapalloa Aki Riihilahden johdolla.
Haku vapaaehtoiskohteisiin ei ole ihan vielä. Onneksi. Aikaa tämän sulattelu vaatii. Tarjolla olisi Liberiaa, Ugandaa, Kambodzaa, Jordaniaa ja useita muita. Aikamoinen kysymys on sekin, mitä oikeastaan osaisi. Mutta ehkä tässä kohtaa juuri eläkkeelle jäänyt ei vain vielä ymmärrä, mitä osaamaansa vielä voisi käyttää. Ainakaan soittotaito ei jäänyt koulun seinien sisälle.
Juha ja Aila Haapaniemi
