Lähes 800 uutta pakolaista saapui viime viikolla ja heistä noin 60 prosenttia on lapsia. Noin 36 prosenttia kongolaisista pakolaisista on 15-25 vuotiaita nuoria. Tämä on toinen päivä, kun järjestämme aktiviteetteja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten kanssa ja he ovat jo vieneet meidän sydämemme. Heitä on noin kaksikymmentä nuorta. Toivomme, että he saavat jotakin muuta ajateltavaa, kuin ne painajaiset jotka pyörivät heidän mielessään päivästä toiseen, vaan että heillä herää halu nousta aamulla seuraavaan päivään. Tarkoituksena on auttaa heitä voimaantumaan niin, että he pääsevät takaisin elämään kiinni.
Kyyneleet valuvat pitkin poskia, en pysty enää kohta pidättelemään itkua. Mieleni tekee huutaa, lähteä juoksemaan ja tyhjentää pää. Viha sotaa, kaikkea sitä hulluutta kohtaan mitä nämä pakolaisnuoret ovat joutuneet kokemaan, valtaa mieleni. Mikä tekee ihmisestä niin sairaan, että se pystyy niihin julmiin tekoihin, joita nämä viattomat nuoret ovat joutuneet näkemään ja kokemaan. Tekoja, joiden takia he ovat joutuneet pakenemaan Kongosta henkensä edestä jättäen taakseen kaiken. Haluaisin sanoa heille, että mitään pahaa ei enään ikinä tule tapahtumaan ja elämä vielä kantaa. En pysty sanomaan sitä, sillä en tiedä mitä heidän elämä tulee olemaan. Sillä täälläkin osa heistä on yritetty tappaa ja osa raiskattu.
”Vaiettu sota,” josta ei enää edes puhuta mediassa, pakolaisvirta Kongosta, josta Ugandan hallituskin vaikenee, jatkuu päivästä toiseen. Se vie sadoilta nuorilta tulevaisuuden. Suurin osa heistä tulee Pohjois Kiwun ja Province Orientalen alueelta Kongosta. Lähes 800 uutta pakolaista saapui viime viikolla ja heistä noin 60 prosenttia on lapsia. Noin 36 prosenttia (Joulukuu 2014) Kongolaisista pakolaisista on 15-25 vuotiaita nuoria. Suurimmalla osalla heistä ei ole mitään tekemistä täällä. Heillä ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin tai työhön.
Ugandan koulusysteemi seuraa englantilaista järjestelmää ja Kongo ranskalaista. Ugandan hallitus ei tunnusta systeemiä vastaaviksi, eikä testausta ole olemassa. Osalla voi olla mahdollisuus päästä kokeisiin Kampalaan, mutta sitä tapahtuu vain harvoin ja vain niille, joilla on paperit mukana. Usein ainoa mahdollisuus kouluun on ala-aste, johon suurimmalla osalla nuorista ei ole motivaatiota palata. Kuka haluaa yli 16 -vuotiaana palata takaisin ala-asteelle? Osa heistä on suorittanut tutkinnon Kongossa, mutta harvalla on papereita mukana. Se ei ehkä ole ensimmäinen asia, jota miettii kun joutuu pakenemaan henkensä edestä. Monet heistä ovat todella älykkäitä. He olisivat ehkä menneet yliopistoon, jos siihen olisi ollut mahdollisuus ja osa oli aloittanut opinnot yliopistossa. Viimeiset kaksi, kolme vuotta heidän päiviä on täyttänyt sisällä vellova tuska, painajaiset, ikävä ja tyhjyys elämässä.
Tämä on toinen päivä, kun järjestämme aktiviteetteja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten kanssa ja he ovat jo vieneet meidän sydämemme. Heitä on noin kaksikymmentä nuorta. Suomesta on tulossa toimittajaryhmä, joka tulee haastattelemaan heitä. Tuntuu pahalta, että me valmistelemme heitä toimittajia varten, jotka kyselevät kaikkia henkilökohtaisia asioita, aukaiseva haavat ja lähtevät. Ymmärrämme, että tarinoiden kertominen muille on tärkeää jatkorahoituksen kannalta.
Päätimme kolleegani Aijan kanssa ottaa tästä nuorten ryhmästä meille projektin, jonka kanssa me tulemme työskentelemään koko neljän kuukauden ajan. Haluamme varmistaa, että näiden nuorten elämä jatkuu eteenpäin haastattelujen jälkeen, eikä tämä jää vain viikon mittaiseksi toiminnaksi. Toivomme, että he saavat jotakin muuta ajateltavaa, kuin ne painajaiset jotka pyörivät heidän mielessään päivästä toiseen, vaan että heillä herää halu nousta aamulla seuraavaan päivään. Tarkoituksena on auttaa heitä voimaantumaan niin, että he pääsevät takaisin elämään kiinni. Tulevaisuudessa ryhmä saa toivottavasti tukea toisistaan.
Suurin osa näistä nuorista on ollut täällä jopa kolme vuotta. He eivät ole käyneet koulua, koska ei ole ollut koulua mihin mennä. Osa on todistanut perheensä teurastuksen ja muita kauheuksia, joista he eivät edes pysty puhumaan. Suurimmalla osalla terapiasta ei ole tietoakaan, vain hyvin harvoilla on mahdollisuus saada sitä. Kaksi tapaamista, muutama mukava aktiviteetti ja voimme jo nähdä muutoksen nuorissa. Yhdessä oleminen, osallistuminen ja muiden asioiden ajatteleminen saa hymyn nuorten kasvoille.
Työskennellessäni maahanmuuttaja opettajana Suomessa minulla oli tapana aina halata tai kätellä oppilaani päivän päätteeksi. Sen avulla olen saavuttanut monen oppilaan luottamuksen. Kerroin näille nuorille haluavani tehdä heidän kanssaan samoin toisen tapaamisen päätteeksi. Sanoin heille että he saavat joko halata tai kätellä, mikä heistä tuntuu parhaimmalta. Lähes jokainen halasi ja oli ihana nähdä heidän alkavan halaamaan myös toisiaan. Sama reaktio minkä olen nähnyt tapahtuvan monta kertaa ennenkin. Pidättelin kyyneleitä. Halaus ja kosketus on yksi tärkeimmistä luottamuksen rakentamisen keinoista. Usein se tuo tunteen siitä että joku välittää. Jokainen meistä kaipaa kosketusta. Halauksen kautta voi myös rakentaa positiivisia tunteita kosketukseen liittyen niiden negatiivisten sijaan, jotka ovat tulleet siitä kun joku on kajonnut sinuun ilman omaa tahtoasi.
Ulkona on jo pimeää, mutta istumme vielä toimistossa. Aija tulee luokseni ja halaa minua, ”Ihana että olet täällä mun kanssa”. Purskahdan itkuun ja soperran itkun seasta olevani myös onnellinen siitä me olemme täällä yhdessä. Samalla toivon että myös ne nuoret pystyvät jatkossa tukeutumaan toisiinsa niin kuin minä ja Aija nyt täällä, sillä yksin en selviäisi tästä.
