Ensimmäinen kouluviikko Rwamwanjassa oli mukavaa katseltavaa. Opettajat ja avustajat työskentelivät hienosti yhdessä ja ottivat käyttöön menetelmiä, joita olivat yhdessä opiskelleet Kampalassa. Kyynelissä oli pidättelemistä, kun näin monen tutun nuoren vihdoin koulussa ja uutta oppimassa. Nyt heillä on käsissään mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. En voisi olla tyytyväisempi.
Viimeiset viikot on painettu menemään tukka putkella. Joulukuun alkupäivinä saatiin opettajien koulutus vihdoin käyntiin Kampalassa. Alun perin parin-kolmen kuukauden mittaiseksi suunnitellun koulutusjakson jouduimme viivästysten vuoksi puristamaan vajaaseen viikkoon. Valituiksi tulleet opettajat ja heidän avustajansa kutsuttiin Kampalaan neljän päivän koulutussessioon, jonka päätteeksi matkustimme kaikki yhdessä Rwamwanjaan uuden koulun tiloihin ja tarvikkeisiin tutustumaan.
Kampalassa koulutuksen aikana ehdimme pohtimaan teemoja kuten opettajantyön etiikka, ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet, opettajan ja avustajan yhteistyö, psykososiaalinen tuki, elämäntaidot, erilaiset oppimistavat, yrittäjyyskasvatus ja opetussuunnitelmat. Puhumista ja tekemistä riitti yllin kyllin, eikä kaikkia suunniteltuja aiheita kerta kaikkiaan ehditty käymään läpi. Näistä aiheista toivottavasti ehdin jatkamaan henkilökunnan kanssa vielä tammikuussa.
Ensimmäinen kouluviikko aloitettiin joulukuun 14. päivä. Viralliset koulun avajaiset ovat ohjelmassa vasta tammikuun loppupuolella, jolloin paikalle kutsutaan myös lähiseudun poliitikkoja ja muita silmäätekeviä henkilöitä. Orientaatioviikon maanantaina paikalle saapui 83% valituista uusista opiskelijoista. Rwamwanjan setlementti on suuri alue ja osa opiskelijoista asuu kaukana. Kun koulumatka on lähemmäs 10 kilometriä suuntaansa, se kuljetaan jalkaisin ja ennen koulua pitää ruokkia perhe sekä hoitaa eläimiä, tulee kouluun pääsemisestä melkoinen päivittäinen suoritus, joka vaikuttaa negatiivisesti erityisesti tyttöjen mahdollisuuksiin osallistua säännöllisesti opetukseen. Näitä haasteita pyritään ratkomaan hankkimalla lainaksi polkupyöriä kaukaa tuleville opiskelijoille.
Sairastumiset vaikuttavat arkeen kaikkialla, myös Rwamwanjassa. Erityisesti malaria on yleinen vaiva, jonka vuoksi opiskelijoita on pelistä pois säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuorten äitien koulunkäynnin haaste on lastenhoidon järjestäminen. Tätä tilannetta helpottamaan toivottavasti palkataan pari lastenhoitajaa heti ensi vuoden puolella. Kouluruokailun järjestäminen on iso asia, joka on melko lailla saatava järjestymään heti tammikuun alussa. Koulun lähistöllä ei kerta kaikkiaan ole paikkaa, mistä ostaa ruokaa kesken koulupäivän, eikä suurimmalla osalla opiskelijoista ole lantin lanttia ruuan ostamiseen. Kaikki nämä haasteet toki olivat tiedossa jo ennen orientaatioviikon alkuakin. Hakuna matatismin (kuten juuri ko. ilmiön nimesin) vuoksi näitä asioita ei kuitenkaan oltu ratkottu ennen koulun alkamista. Koulun tiloista puuttui myös sähkö ja monia muita tarpeellisia materiaaleja. Pääasia kuitenkin on, että koulu on vihdoin avoinna opiskelijoille.
Ensimmäinen kouluviikko oli mukavaa katseltavaa. Opettajat ja avustajat työskentelivät hienosti yhdessä ja ottivat käyttöön menetelmiä, joita olivat yhdessä opiskelleet Kampalassa. Kyynelissä oli pidättelemistä, kun näin monen tutun nuoren vihdoin koulussa ja uutta oppimassa. Nyt heillä on käsissään mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi järjestimme koululla avoimet ovet ja kutsuimme paikalle kaikki halukkaat kouluun tutustumaan. Paikalle saapui yhteistyökumppanien edustajia, opiskelijoiden vanhempia ja puolisoita, joille opiskelijat ylpeinä esittelivät kättensä töitä. Muutamassa päivässä autio koulu muuttui eläväiseksi kampukseksi, jonka pihalla on puutarha hienosti alullaan ja ilmassa leijailee leivonnaisten tuoksua. En voisi olla tyytyväisempi. Tämä oli minulle tämän vuoden paras joululahja ja verenpaineen arvoinen ponnistus.
Rwamwanjan avoimien ovien jälkeen matkasimme takaisin Kampalaan, missä pääsimme tyhjentävän palaverin ja toimistohommien päätteeksi joululomalle. Jouluaaton vietimme mukavan suomalaisen pariskunnan luona, jotka ovat rohkeasti jättäneet kotimaan taaksensa ja lähteneet tavoittelemaan unelmaansa Ugandassa. Piece of Uganda Safaris on Niinan ja Ukon yritys, joka järjestää elämysmatkoja Afrikkaan. Heidän kotonaan pääsimme suomalaisen joulupöydän ääreen. Minä en ole välittänyt joulukinkusta vuosiin. Nyt kuitenkin oli tarjolla niin mureaa vapaana kasvanutta possua, että en voinut vastustaa kinkun kiusausta minäkään. Tänä jouluna sain muistutuksen siitä, kuinka tärkeitä perhe ja ystävät minulle ovat. Jouluaatto alkoi musertavalla koti-ikävällä mutta ilta kuitenkin laskeutui mukavassa seurassa ja kivassa tunnelmassa. Kiitos mukavasta joulusta kaikille osallisille!
Juuri nyt on olo epätodellinen. Seuraava deadline on vasta ensi vuoden puolella ja joululomaa jäljellä vielä useita päiviä. Nyt on minulla vihdoin aikaa olla matkalainen ja turisti. Opettajat ilman rajoja –kollegani Sari palaa Suomeen ensi viikolla ja minä jään pitämään Kampalan taloa pystyssä omin nokkineni. Työsuunnitelma ensi vuoden puolelle on tehty ja hyväksytty. Tammikuun suunnitelmat ovat siis minun osaltani selvät. Sijainnistani johtuen ne ihan takuulla kuitenkin tulevat muuttuvat vielä monesti – This is Africa. Tälle viikolle olen asettanut tavoitteeksi hankkia jonkinlaiset rusketusrajat ennen paluuta pohjoiseen. Täällä ainakin tulevat lomapäivät tarpeeseen. Viime kuukausien kommervenkit vaativat veronsa, eikä päässä ole jäljellä muuta kuin tahmeita ajatuksia. Nauttikaamme siis lomista Suomessa ja Ugandassa.
