Olemme Ulla ja Maija, kaksi lukion opettajaa ja olemme jo kauan aikaa olleet innostuneita Opettajat ilman rajoja –verkostosta. Meille koitti vihdoin tilaisuus tulla kouluttamaan ala- ja yläkoulun opettajia Kambodzan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Battambangiin. Nyt työmme täällä on käynnistynyt!
Aiemmin Kambodzaan saapunut vapaaehtoinen Päivi Heikkilä oli tehnyt opettajille ja oppilaille etukäteen erinomaisen kyselyn, jonka pohjalle rakensimme kaksi työpajaa opettajille. Opet olivat toivoneet apua oppilaiden motivointiin, tiedon prosessointiin sekä vinkkejä monipuolisiin opetusmenetelmiin.
Ensimmäisen pajan pidimme 25 yläkoulun opettajalle. Mukana oli myös muutamia opoja, jotka olivat saaneet hyvää koulutusta aiemmilta opo-vapaaehtoisilta. Koulutuksen tulokset todella näkyivät. Opot olivat ryhmän aktiivisimpia, sisäinen motivaatio oli selvästi syntynyt. Positiivinen palaute, motivaatio, tiedon käsittely ja aktiiviset opetusmenetelmät olivat aiheitamme. Näitä demonstroimme Päivin kanssa kolmen tunnin ajan pienillä draamoilla ja käytännön harjoituksilla. Luennoimme myös hieman teoriaa, mutta opettajat selvästi nauttivat tekemisestä enemmän kuin kuuntelemisesta – no niinhän oppilaat yleensä aina, myös oppilaina olevat opettajat!
Toisen, alakoulun opettajille pidetyn seminaarin ilmapiiri oli riemullinen. Muutimme agendaa toiminnallisempaan suuntaan, koska ajattelimme näiden osallistujien pystyvän soveltamaan leikkejä ja pelejä oppitunneillaan. Se osui nappiin! Niin opittiin ringissä juosten värien englanninkieliset nimet.
Kippurassa naurettiin sillekin, kun Maija yritti opettaa skeeman merkitystä oppimiselle. Ensin kuultiin kertomus, joka vaikutti sekavalta ilman skeemaa. Sitten Maija piirsi taululle kalan ja pikku kupin, joiden olisi pitänyt selventää kertomusta. Kävi kuitenkin niin, että kukaan ei tajunnut, mitä kuvat esittivät. Kyllä naurua piisasi. Varsinkin, kun Maija vielä sanoi, että tämähän on ihan tyypillinen oppituntitilanne: opettaja vain puhuu ja puhuu eikä ollenkaan tajua, ettei oppilailla ole harmainta aavistusta, mistä on kysymys. Tuli hyvin demonstroiduksi se, ettei riitä, että vain opettajalla on skeema…
Kouluissa oli ihania postereita ja paperikoristeita luokissa, mutta ei sähköjä sähköllä toimivista vempaimista puhumattakaan. Ihan ensimmäinen hankinta kouluille olisi uudet taulut, joiden toinen puoli olisi liitutaulu ja toinen valkotaulu. Valkotaulu toisi valoa sähköttömiin luokkiin, mutta se ei yksin riitä, sillä tussit saattavat loppua. Taulusieniä tarvitaan myös. Tämä on kiireellisin hankinta, sillä oppilaat eivät näe, mitä opettajat kirjoittavat, koska taulujen pinta on niin kulunut.
Useita puuhaloita on vielä mielessä täällä, niistä enemmän seuraavassa blogissa.
