Ulkoapäin katsottuna Nepal vaikuttaa kaoottiselta ja hektiseltä ympäristöltä. Ihmispaljous, liikenteen vilkkaus ja yleinen järjestyksen puute tuntuvat leimaavan kaupunkialuetta. Päästyäni kuitenkin paremmin sisälle paikalliseen kulttuuriin, olen alkanut ymmärtää, että kaaos, joka täällä vallitsee, on omalla kummallisella tavallaan hallinnassa. Kun kukaan ei noudata sääntöjä ja kaikki osaavat odottaa, että muutkin toimivat näin, alkaa toiminnalle muodostua raamit. Tämä on sitä hallittua kaaosta.
Työskenteleminen täysin erilaisessa kulttuurissa ja kontekstissa, kuin mihin olen tottunut, on ollut melko haastavaa, sillä sopeutuminen paikallisiin toimintatapoihin on vaatinut paljon totuttelua. Olen ollut Opettajat Ilman Rajoja vapaaehtoisena Nepalissa nyt noin kaksi kuukautta. Työskentelen Kirkon Ulkomaanavun yhteistyöorganisaatiossa, paikallisessa järjestössä nimeltä UCEP, joka tarjoaa ammatillista sekä teknillistä koulutusta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville nuorille.
Nepal on yksi maailman vähiten kehittyneimpiä valtioita ja kaikki toimii täällä hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Nepalissa uskonto, kastijärjestelmä sekä etninen tausta määrittelevät ihmisten elämää hyvin pitkälle, toisin kuin Suomessa, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen osallistumiseen ja sitä kautta työmarkkinoille pääsyyn. Suomalaiselle työkulttuurille ominaiset piirteet, kuten täsmällisyys, tehokkuus ja suunnitelmallisuus ovat melko kaukana Nepalilaisesta työkulttuurista, jossa eletään enemminkin hetkessä, sillä päivää rytmittävät niin toistuvat sähkökatkot, sekava liikenne kuin vaikkapa jokin uskonnollinen seremonia. Alkuun tällainen hetkessä eläminen tuntui todella haastavalta, sillä olen tottunut elämään suomalaiseen tyyliin kalenteri kädessä, ennaltasovittuja aikatauluja seuraten. Luovuin kuitenkin melko pian kalenteristani, kun huomasin, ettei sille pahemmin ollut käyttöä. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut omaksua paikallista joustavaa työskentelytyyliä, jossa tilanteet elävät ja aikataulu muuttuvat.
Nepalissa suunnitteleminen on siis hankalaa. Päivän kululle ei ole olemassa mitään valmista kaavaa, vaan kaikki tuntuvat mukautuvan vaihtuviin tilanteisiin ja yllättäviin käänteisiin. Vaikka koko toimisto olisi töistä myöhässä aamulla, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä koko toimisto olisi myös valmis jäämään töihin yliaikaan. Pääasia on, että työt hoidetaan ja että kaikki on hyvin. Vaikka tämän kaltainen ennakoimattomuus voi tuntua hieman kummalliselta, niin toisaalta uskon, että ainakin tällä työpaikalla se vaikuttaa positiivisesti työskentely ilmapiiriin. Kun kaikki joustavat, niin kaikki myös ymmärtävät. Vaikka olisi miten kiireinen päivä, niin aina on aikaa vaihtaa muutama mukava sana ja auttaa toinen toistaan. Hymyilevät ja auttavaiset työkaverit tekevät myös omasta työpäivästäni mielekkäämmän ja koen, että olen näinkin lyhyessä ajassa oppinut paljon kärsivällisyydestä sekä suvaitsevaisuudesta. Usein ajatellaan, että kehitysmaiden tulisi ottaa mallia länsimaista ja omaksua meille tyypillisiä tapoja toimia. Olen kuitenkin huomannut, että ei olisi ollenkaan pahitteeksi, jos Suomessa otettaisiin toisinaan myös mallia muiden maiden tavoista. Auttaminen ja hymyileminen eivät voi tehdä harmia!
Teksti: Elisa Tanskanen
Artikkelikuva: Rajid Saiju
