Tiedätkö sen tunteen, kun pitkän reissun jäljiltä saat nukkua ensimmäisen kunnollisen yön? Kuinka ihanaa on herätä virkeänä lähes samoilta sijoilta, joihin edellisiltana rättiväsyneenä kaaduit? Maanantaiaamu sarasti ympärilläni levollisten yöunien jäljiltä.
Vaikka paikalliset linnut olivat mekastaneet ikkunani alla jo hyvän tovin, vasta Kenian aurinko sai kunnolla raottamaan silmiäni. Täällä minä tosiaan olin, Keniassa, mukanani joukko mitä uskomattomampia ihmisiä. Vaikka tunsin heitä vasta vähän, alku vaikutti lupaavalta. Tätä matkaa ei todellakaan tehtäisi yksin vaan yhdessä. Suomalais-hollantilaisena opettajatyöryhmänä pääsisimme osaksi kenialaisen koulujärjestelmän kehitysyhteistyötä, jonka perusta oli Pamojan, Edukansin, Kirkon ulkomaanavun ja Opettajat ilman rajoja -järjestön voimien yhteen saattamisessa.
Aamupäivän käytimme aktiivisesti toisiimme tutustuen ja erilaisia ryhmäytymisharjoitteita tehden. Oli mukava huomata, miten suomalaisista ja hollantilaisista opettajista ja opettajaopiskelijoista kasvoi hiljalleen yksi yhtenäinen ryhmä. Kun aluksi pidimme toisiimme pientä välimatkaa samassa tilassa kävellessämme, iltapäivällä ja illalla istuimme jo sujuvammin toistemme pöytiin ja viereen. Vaikka olemme tunteneet toisemme vasta vajaat kaksi päivää ja vielä on matkaa toistemme syvälliseen ymmärtämiseen, olemme jo pintaraapaisua pidemmällä. Esimerkiksi kertoessamme itsestämme kolme asiaa parille, joista yhden oli oltava valhe, vain harvat onnistuivat valehtelemaan jäämättä kiinni. Kysymys lienee kuuluukin: ”Olemmeko huonoja valehtelijoita, harjaantuneita huijareiden paljastajia vai toisemme jo suhteellisen hyvin tuntevia ryhmänjäseniä?”
Päivän mittaan yhteistyö suomalaisten ja hollantilaisten välillä tiivistyi askel askeleelta. Aluksi saimme kuulla jakomme tulevien viikkojen ”kouluryhmiin” ja edelleen jakauduimme uudestaan suunnittelemaan seuraavan päivän työpajoja kenialaisopettajille. Hollantilaiset olivat ehtineet suunnittelemaan työpajojen sisältöjä jo kotimaassaan, kun suomalaiset tupsahtivat osin seisovaan pöytään. Vaikka useamman saman alan asiantuntijan saattaminen saman pöydän ääreen ei aina suju kivuttomasti, kaikki ryhmät pääsivät työpajojensa sisällöstä yhteisymmärrykseen. Tänä vuonna kenialaisopettajat saavat osallistua sekä johtamisen, eriyttämisen, aktiivisen oppimisen että varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työpajoihin.
Tulevien viikkojen aikana tutustumme toisiimme yhä paremmin. Intensiiviset työviikot puhuttelevat varmasti sekä niin mairittelevalla että vähemmän mairittelevalla tavalla. Aina emme varmasti ole parhaimmillamme ja toisinaan voimme suorastaan loistaa. Toivon, että meiltä löytyy pitkäjänteisyyttä, joka kantaa vaikeiden hetkien yli. Olemme täällä sekä oppimassa että opettamassa. Vaikka työ kohdistuu pääasiallisesti kenialaisen koulujärjestelmän kehittämiseen, on se myös matka minuuteen ja omaan opettajuuteen. Mitä minä voin tehdä paremmin, jotta olemme vahvempia sekä yksin että yhdessä?
Antoisa ja työntäyteinen päivä oli upeaa päättää Victoria-järven maisemia ihaillen. Kun virtahevot vielä saapuivat tervehtimään ihastuksesta huokailevia suomalaisia ja hollantilaisia opettajia, ei päivältä paljon enempää olisi voinut toivoa. ”Magic happens.”
Kirjoitti Saana Pöyhtäri
