Olemme saaneet muutaman viikon ajan perehtyä kambodžalaiseen koululaitokseen ja täkäläiseen kulttuuriin. Herätteellisiä ovat olleet keskustelut maan politiikasta, hierarkiasta, toimintatavoista sekä siitä, millaista on elää lähellä Thaimaan rajaa, Vietnamin varjossa. Olemme koettaneet tulkita käytyjä keskusteluja, aavistella ääneen lausumattomia ajatuksia, kurkistella niitä kuuluisia rivien välejä saadaksemme lisää ymmärrystä vallitseviin pedagogisiin pulmakohtiin.
Kehitysmaan kohdalla ei voida koskaan sivuuttaa köyhyyttä ja sen luomia monisyisiä ongelmia. Koulunkäyntiin liittyvät kustannukset, koulupuvut ja koulumatkat rasittavat etenkin syrjäisimpien seutujen perheitä. Koulussa ollessaan lapsi on kustannuserä, mitä kaikkien perheiden talous ei kestä. Lukutaidottomien vanhempien jälkeläiset jäävät usein ilman kodilta tulevaa, koulutukseen kannustavaa tukea. Tahtoa kodeissa saattaisi olla, mutta taito puuttuu ja yksi huono satovuosi voi lopullisesti ratkaista tilanteen oppilaan tappioksi. Täällä Kambodžassa naapurimaa Thaimaa on saatu huhupuheilla näyttäytymään Shangri La’na, mihin monet perheet lähtevät haaveissa joko leveämpi leipä tai vähintäänkin tilapäinen taloudellinen pelastus menetetyn sadon jälkeen.
Tutkintomarkkinat
Kambodžan koululaitoksen tilaa tarkasteltaessa on annettava kunniaa maan nykyiselle opetusministerille, joka on kolmen viime vuoden aikana tehnyt vaikuttavaa työtä korruption kitkemiseksi. Aiemmin meidän ylioppilastutkintoa vastaavan kambodžalaisen loppukokeen suorittajat olivat saaneet rauhassa nukkua rahalla tai muilla vippaskonsteilla varmistetut yöunensa. Koetta edeltävänä iltana “salaisen agentin” vuotamia koevastauksia levitettiin kiireesti jopa viskomalla niitä kivenmurikoihin sidottuina kavereiden ikkunoista sisään, ja varsinaisessa koetilanteessa vastauksia voitiin kuiskuttaa tai näyttää vierustoverille valvonnan puuhaillessa omiaan. Onneksi tähän on saatu joku roti, ja nykyään oppilaat joutuvat oikeasti opiskelemaan koetta varten. Vuonna 2013, pimeiden markkinoiden viimeisenä vuonna, kokeen läpäisi 87% oppilaista, mutta seuraavana vuonna valvonnan ja kurin tiukennettua ja maksettujen vastausten myynnin loputtua lukema oli 25%. Tänä vuonna läpäisseitä oli jo 62% eli seitsemän prosentin nousu edellisvuodesta. Tilastot puhuvat omaa karua kieltään menneestä, mutta antavat toiveita kehityksen suunnasta nyt.
Miksi tilanne oli sitten ajautunut siihen, että valmiit vastaukset olivat niin kovasti haluttuja? Ensinnäkin, korruptoitunut yhteiskunta mahdollisti käytännön. Toiseksi, opetuksen taso on yksi ilmeisimmistä syistä. Opettajain monologit ja käytäntöön kytkeytymättömät sisällöt saavat varmasti kenen tahansa oppi-innon laskemaan. Myöskään opettajien motivaatio ei voi olla huipussaan palkan ollessa 50 dollaria kuussa, mikä jopa paikalliseen kustannustasoon suhteutettuna on aivan riittämätön. Riittävän elannon varmistamiseksi opettajat joutuvat haalimaan myös muita tulonlähteitä.
Tavallista on järjestää koulutuntien ulkopuolella maksullista lisäopetusta, johon vapaaehtoisten osallistujien lisäksi opettajalla on oma valta myös määrätä oppilaita tulemaan, tai muuten ääneen lausumattomana uhkakuvana edessä voi olla kaikenlaisia oppimispolun hankaluuksia aina luokalle jäämistä myöten. Sanomattakin on selvää, että lisätuntien maksullisuus epätasa-arvoistaa oppilaita, kun heikkolaatuisen perusopetuksen lisäksi myös sen määrästä tehdään näin eräänlainen kauppatavara. Lisäksi ilmassa on luottamuspulaa niin opettajien, vanhempien, rehtoreiden kuin muiden koulun toimintaa määrittelevien komiteoidenkin kesken. Se osaltaan aiheuttaa ristipaineita opettajan työssä ja nakertaa heidän ammatillista osaamisen tunnettaan, mikä monen opettajan muodollisen epäpätevyyden myötä ei ole muutenkaan vahva.
Työkaluja muutokseen
Vanhat, kulttuurisidonnaiset hierarkiarakenteet ja muutamat muut ainakin ulkopuolisille avautumattomat käytänteet jarruttavat tai jopa estävät pieniäkin parannusehdotuksia, suurista hurrikaanin kaltaisista muutosten tuulista puhumattakaan. Esimerkiksi toisessa projektikouluistamme – Wattamimin yläkoulussa – oli saatu alulle upea idea opiskelijayhdistyksestä, minne olisi ollut tulossa mittava määrä halukkaita oppilaita. Lähes valmiit suunnitelmat kaatuivat taloudellisiin syihin: oppilaskunnan jäsenille ei ollut rahaa ostaa erityistä univormua, ja ilman sitä toiminta on paikallisten normien mukaan mahdotonta. Suomalaisena tuulipukuopettajana ajatus tuntuu käsittämättömältä, mutta kambodžalaisen hierarkian ja asetusten valossa univormun olemassaolo on itsestäänselvyys ja kaiken toiminnan edellytys, mitä on kunnioitettava.
Länsimaisten lasien läpi on helppo olla neuvomassa, miten täällä kuuluisi elää. Vai olisiko sittenkin peiliin katsomisen paikka? Onko meidän tapamme se ainut oikea, yleispätevä ja kaikkialla toimiva? Ei tosiaan. Erilaisten kulttuurien ja tapojen monimuotoisuus, kaikki ne kiemurat ja mutkat, ei niitä ole lupa mennä tallomaan tasaiseksi. Emme ole lyttäämässä kambodžalaista koululaitosta tarjoamalla tilalle suomalaista mallia sellaisenaan. Ei se olisi onneksi mahdollistakaan. Olemme täällä tukemassa paikallisia toimijoita vipuamaan maan pedagogista kehitystä hiukan monimuotoisempaan, kaikkia osapuolia motivoivampaan ja opetusta rikastuttavampaan suuntaan.
He tarvitsevat sekä psyykkisiä että konkreettisia työkaluja, uusia näkökulmia, yhteistyötaitojen opettelua sekä rahtusen rohkeutta päästää irti vanhasta, jotta uusi, oppilaskeskeisempi lähestymistapa saa jalansijaa. Myöhemmin tulevaisuudessa se toivottavasti kehittyy heidän itsensä näköiseksi, toimivaksi khmeriläiseksi opetuskulttuuriksi, mikä tarjoaa kaikille nuorille samat mahdollisuudet päästä osalliseksi laadukkaasta perusopetuksesta. He tarvitsevat ja ansaitsevat sen.
PS. Juuri tällä hetkellä odotamme innostuneina, mitä terveisiä yhteistyöhankkeen viime viikolla Suomen vierailulta palanneella kolmikolla on kertoa siellä näkemästään ja oppimastaan. Tilaisuus siihen tarjoutuu myöhemmin, mutta jo nyt on ilmassa ja ilmeissä hyviä väreitä siitä, että hanke kokonaisuudessaan on saamassa vahvaa, innostavaa lisäpotkua sitä kautta. Seeing is believing!
Kuva: Elina Yli-Hakala
