Kouluttamattomuus periytyy sukupolvesta toiseen, kun lasten on tehtävä töitä pienestä pitäen perheen elannon kokoon raapimiseksi. Elinikäinen oppiminen ilman luku- ja kirjoitustaitoa on vain tyhjä lause. Kun lapset ovat juuri oppineet lukemaan ja kirjoittamaan, he ovat saaneet ensimmäisen rokotuksen kouluttamattomuuden vesikauhua vastaan. Jos jotain pitää tappaa, olkoon se ennakkoluulo.
Heillä on loistava tulevaisuus takanaan. Kuten myös heidän vanhemmillaan ja isovanhemmillaan. Itse asiassa tuo loistava tulevaisuus on jo jäänyt taakse jo sukupolvien päässä ja tallautunut yhä syvemmälle syrjäkylien ja kaupunkien laitamien mutaan.
Sadekausi on pehmentänyt myös pakolaisleirin polut mutavelliksi Myanmarissa, Sittwen kaupungin lähistöllä. Leirin asukkaat ovat naapuriensa vainoamia, kodistaan ajettuja paikallisia muslimeita, jotka kutsuvat itseään Rohingoiksi. Ovatko he muinainen kansa, kuten he itse uskovat, vai vasta Brittiläisen Imperiumin naapurimaasta Bangladeshista siirtämä kansanosa? Sitä ei kukaan varmaksi tiedä. Vain se on tuskallisen varmaa, että heidän buddhalaiset naapurinsa ovat kääntyneet heitä vastaan, polttaneet heidän kotinsa ja surmanneet kenet käsiinsä saivat. Tällainen viha ei ole syntynyt hetkessä, vaan kytenyt vuosikymmeniä, ellei satoja, leimahtaen raivoisiksi mellakoiksi vuonna 2012. Uskontoa on käytetty vallan välineenä ja osa buddhalaisista munkeista lietsoo vihan liekkejä.
– Ei vesikauhuista koiraa voi opettaa, se pitää tappaa, he opettavat.
Kauhistuttavassa vertauksessa piilee vielä kauheampi pisara totuutta. Suurelta osalta Rohingoja on käytännössä riistetty mahdollisuus koulutukseen jo sukupolvien ajan. Moni ei osaa lukea tai kirjoittaa. Tällaisella ihmisellä ei ole juuri muuta mahdollisuutta elättää itsensä kuin raataa päivästä toiseen rankkoja ruumiillisia töitä, joita muut eivät halua tehdä.
Kouluttamattomuus periytyy sukupolvesta toiseen – lasten on tehtävä töitä pienestä pitäen perheen elannon kokoon raapimiseksi. Koulutuksesta syrjäytyminen sukupolvi toisensa jälkeen näkyy myös näköalattomuutena, kouluttamaton ei kykene näkemään elämässään muita mahdollisuuksia kuin jatkaa vanhempiensa työtä. Elinikäinen oppiminen ilman luku- ja kirjoitustaitoa on vain tyhjä lause. Kouluttamattomuuden kierre tarttuu vertauksen vesikauhun lailla.
Buddhalainen enemmistö on hieman koulutetumpi, mutta koulun penkkiä on kulutettu pitkälti kirjaimia ja iskulauseita ulkoa opetellen. Myanmarin kansalaiset ovat pitkään olleet sotilasjuntan rautaisen kouran komennossa, eikä vapaa-ajattelua ole suvaittu. Koulutus on ollut kritiikitöntä, rajoitettua ja tarkkaan kontrolloitua. Kun juntan tiukka ote on höltynyt, on seurauksena syntynyt vaarallinen yhtälö: ilman altistusta ulkomaailmaan kasvaneet kansalaiset uskovat usein kritiikittömästi, mitä heille sanotaan – varsinkin uskonnon nimissä. Samalla aatteet, juorut ja rasistiset huhut leviävät kulovalkean tavoin yhtäkkiä esille versoneessa sosiaalisessa mediassa. Uskonnolliset johtajat ovat ymmärtäneet pitävänsä käsissään ennennäkemättömän suurta valtaa. Niin suurta, että moni on vallan huumaama.
Ironista kyllä, tässä tilanteessa suuri paha on johtanut edes johonkin hyvään. Vaikka Rohingat on ovat pakon edessä joutuneet leireille, jossa harvoilla on mahdollisuus toimeentuloon, monelle lapselle on tarjoutunut mahdollisuus käydä avustusjärjestöjen järjestämää väliaikaista koulua. Koska leirien asukkaissa ei ole koulutettua väkeä, on opetustehtäviin värvättävä ne, jotka ovat suorittaneet edes peruskoulun kahdeksannen luokan. Buddhalaiset opettajat kun eivät ennakkoluulojensa ja oman yhteisön paineen vuoksi uskalla leireille tulla.
Leirin lapset katsovat minua uteliaina, mutta myös epäileväisinä. Heillä on siihen syynsä. He ovat kuitenkin juuri oppineet lukemaan, osa kirjoittamaankin. He ovat saaneet ensimmäisen rokotuksen kouluttamattomuuden vesikauhua vastaan. Jos jotain pitää tappaa, olkoon se ennakkoluulo.
