Heli Vapaakallio osallistui World Teacher -ohjelmaan Keniassa ja kertoo jutussa kokemuksestaan. Kirjoitus on osa ohjelmasta kertovaa juttusarjaa.
Lähes 50 pientä käsiparia taputtaa tahtia ja pieni, saviseinäinen tupa raikuu innokkaiden loruilusta:
”Orange, mango, banana,
Avokado, pears!
Pineapple, guava,
Say it out and clear! ”
Kun loruttelevaa pikkuisten 3-6-vuotiaiden ryhmää katsoo tarkemmin, huomaa pienimpien vain pälyilevän arasti tunnille saapunutta vierasta. Jotkut torkkuvat, kuumeiset nukkuvat istuallaan. Edessäni istuva isoveli huolehtii mukaan laitetusta pikkuveljestään. Vastuu sisaruksista painaa jo alle kouluikäisiä tyttöjä ja poikia.
Pienten päivät täyttyvät vaativalla ohjelmalla. Englantia, matematiikkaa, sosiaalisen ympäristöön liittyvää opetusta, uskontoa, liikuntaa ja äidinkieltä sisältävä päiväohjelma on ikään katsomatta kaikille sama, jaettuna 30 minuutin jaksoihin.
Tämän kaiken opettajat hoitavat käytännössä ilman kirjoja, kyniä, vihkoja, värikyniä tai leluja. Muutamia kartongeille piirrettyjä piirustuksia lyödään kivellä ja pienellä naulalla saviseinälle roikkumaan.
Kaiken tämän päälle on vielä ”kielikylpyosuus”, sillä opetus tapahtuu lähes aina englanniksi, vaikka lasten äidinkieli on oma heimokieli, dholuo. Suomalainen varhaiskasvatus on todellakin lasten leikkiä näihin haasteisiin verrattuna.
Päivän katkaisevat pienet tauot ja vaatimaton puurolounas, jonka aktiiviset opettajat ovat vanhempien kanssa onnistuneet lapsille järjestämään. Lounaan jälkeen jatkuvat oppitunnit. Varhaiskasvatuksen opettajat rakentavat päivän yhden keskusaiheen ympärille. Torstain aiheena oli appelsiini.
Tämän päivän yhteisenä tavoitteena on yhdistää leikki ja oppiminen. Siirrymme pienestä luokkahuoneesta avoimelle pihamaalle. Hedelmäloruun liitetään liikkeet, ja se näyttää aktivoivan ryhmään sijoitetut erityislapsetkin. Pihamaalla on ollut muutenkin aikamoinen vilinä koko päivän ajan. Harjoitellaan viestijuoksua, pelataan polttopalloa, liikutaan ja lauletaan, tehdään ryhmätöitä ja keskustellaan.
Varhaiskasvatuksen ryhmät jakautuvat kolmeen ryhmään, ja tänään opetellaan numeroita laulaen ja leikkien. Tyhjät vesipullot täyttyivät oikeilla määrillä kiviä ja pienimmät oppilaat (3-vuotiaat) pääsivät tiskaamaan opetuksessa käytettyjä pullonkorkkeja.
Lasten ja opettajien alkuhämmennyksen jälkeen näimme taianomaisia hetkiä. Nopeat oppijat ohjasivat kädestä pitäen nuorempiaan, ja kuin varkain pihamaalle piirtyi O-kirjaimia pienistä kivistä. Jokainen sai osallistua, ja oppimista oli ihana katsoa.
Iltapäivällä opettajakollegoiden kanssa jaetut aktiivisen oppimisen ja ideoiden jakamisen työpajat saivat meidät riemuitsemaan. Kenialaisten kollegoiden syvät, sydämelliset ja muutokseen sitoutuneet lauseet vakuuttivat meidät, että lapsilähtöinen, aktiivinen oppiminen tulee jatkossa keventämään pienempienkin päiviä.
Mutta kun muutos ei ole yksin opettajien käsissä.
Hämmentävää oli ymmärtää, että jo pienten oletetaan opiskelevan kuin oikeiden koululaisten, ja tätä painetta lisäävät vanhemmatkin. Koulumaksuja maksava, taloudellisesti äärimmäisen tiukoilla oleva huoltaja ei välttämättä jaa opettajien ymmärrystä oppimisesta leikin keinoin. Opetus tapahtuu edelleen pääosin englannin kielellä, vaikka jo opetussuunnitelmissa painotetaan vahvasti lasten äidinkielen käyttöä varhaiskasvatuksesta ja alakoulun ensimmäisillä luokilla. Harmittavasti tieto ei kuitenkaan ole vielä jokapäiväinen käytäntö varhaiskasvatuksen ja koulujen arjessa.
Yhteisten päivien päätteeksi kokoonnuimme vielä eskari-tiimin kanssa suuren pihapuun varjoon. Katselimme pihamaalla viipyileviä nuorimmaisiamme. Jaoimme yhdessä huolet ja lausuimme ääneen toiveet heidän parhaakseen: lisää leikkiä, lisää hoivaa ja huolenpitoa. Paljon naurua ja rakkautta.
