Karibu Kenia! Habara ya asubuhi! Tervetulotoivotukset seuraavat meitä kaikkialle Keniassa. Meidät on helppo tunnistaa tullista tulleiksi, mutta silti kenialaisten toivotukset sisältävät ennen kaikkea aitoa lämpöä ja halua kommunikoida kanssamme. Olenkin oppinut jo vastaamaan kenialaisille sujuvasti ”Asante” ja kysymään ”Habari?” Vastaus tähän on tietenkin ”Mzuri”, eli hyvin menee!
Yllä olevat tervehdykset ovat swahilin kieltä, joka on toinen Kenian virallisista kielistä englannin ohella. Sitä opiskellaan myös kouluissa, mutta opetuksessa pääkieleksi muuttuu englanti ensimmäisten kouluvuosien jälkeen. Tämä on monelle oppilaalle ainakin aluksi todella haasteellista, sillä kenialaiset puhuvat äidinkielenään oman heimonsa kieltä. Heimoja Keniassa on 42, joista siis jokaisella on oma kielensä. Kisumun ja Awasin alueen heimo ja kieli on Luo, johon kuuluu 13 % kenialaisista. Suomalaisten tapaan ainakin nuorimman sukupolven pitäisi puhua siis kolmea kieltä. Täällä sujuva kielitaito taitaa olla kuitenkin Suomea edellä, luulen. Swahilin kielisten tervehdysten jälkeen vaihdammekin paikallisten kanssa englanniksi, jota iso osa ihmisistä puhuu täällä sujuvasti.
Kohtasin itse swalihin ja luon lisäksi vielä kolmannen kielihaasteen ensimmäisellä kouluviikolla. Päädyin työskentelemään Ng’enyn kuurojen kouluun (suora käännös koulun nimestä), joka tuntui heti ensi hetkistä lähtien erittäin mukavalta ja lämminhenkiseltä koululta. Koulu ei ole varsinaisesti mukana World Teacher -projektissa, mutta onnekkaiden väärinkäsitysten jälkeen se oli siis ainakin tänä vuonna. Koulu on ollut aiemmin osa Ng’enyn koulua, mutta viime lukuvuoden alusta lähtien se aloitti omana koulunaan omassa koulurakennuksessaan Ng’enyn koulun vieressä. Koulussa oli viime viikolla noin 25 oppilasta seitsemän ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Koulun oppilaat asuvat koulun vieressä olevassa asuntolassa lomia lukuun ottamatta, jolloin he palaavat koteihinsa.
Ng’enyn kuurojen koulussa opin hieman kenialaista viittomakieltä. Sitä tärkeämpää oli kuitenkin oppi kommunikoinnin tärkeydestä sekä toisen huomioimisesta. Koulun oppilaista osa oli ollut jo pitempään ammattitaitoisten henkilöiden ohjauksessa, mutta osa taas oli saapunut kouluun tuoreeltaan. Erityisesti mieleeni jäi 27-vuotias ”poika”, joka oli lopultakin päässyt seuraan, jossa hän pystyi opettelemaan toimivaa kommunikointia muiden kanssa. Hänen halunsa opetella asioita oli koskettavan innostavaa. Voin vain kuvitella hänen tunteensa, kun mahdollisuudet kommunikoida toisten kanssa paranivat päivä päivältä. Opettajana minuun teki vähintään yhtä suuren vaikutuksen yhteistyöopettajani Sarai, joka väsymättä opetti, rohkaisi ja innosti oppilaitaan oppitunneilla ja niiden ulkopuolella.
Sarai kertoi minulle koulunsa henkilökunnan toivovan, että koulu voisi laajentua entisestään tulevaisuudessa. Hän epäili, että lähikylissä ja -alueilla on edelleen useita kuulovammaisia, joille sopivin paikka opiskella olisi heidän koulussaan. Toivottavasti koulun koko kasvaa ja resurssit paranevat, sillä huolimatta koulun heikoista havaintovälineistä ja -materiaaleista koulun henkilökunta teki jo koulun toisena toimintavuotena erinomaista työtä. Opetus oli korkealaatuista ja oppilaat näyttivät viihtyvän koulussa erinomaisesti.
Oma lukunsa kommunikoinnissa on kouluissa kohtaamamme pikkuoppilaat. Pienimmät kenialaiskoululaiset ovat vasta 3-6-vuotiaita. Heidän päivänsä täyttyvät leikin ohella swahilin alkeista. Yhteistä puhekieltä heidän kanssaan meillä ei ole, mutta ratkaisevinta taitaa olla yhteinen halu kommunikoida. Sen harjoitteluun ja kehittämiseen Kenia tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Kuvaavasti kenialainen yhteistyöopettajani kysyi minulta hieman huolestuneena tänään: ”Miten pystyt pitämään yhteyttä kotiisi tämän matkan aikana?” Kommunikointi, jakaminen ja yhteys toisiin ihmisiin on kaikkein tärkeintä kenialaisille.
Kirjoittaja Iivari Pöyhtäri
