Olemme olleet Ugandassa nyt viisi viikkoa, ja aika kuluu todella nopeasti! Pääsimme nopeasti työn makuun, ja takana on kaksi intensiivistä viikkoa Bidibidin ja Palorinyan pakolaisalueilla.
Järjestimme työpajan oppijakeskeisestä pedagogiikasta kaikille yläkoulujen opettajille kyseisillä alueilla. Paikalliset opettajat tietävät paljon aiheesta teoriassa, mutta heillä on vaikeuksia käyttää ja soveltaa tietoja omiin oppitunteihinsa. Työpajan avulla halusimme rohkaista opettajia käyttämään omaa luovuuttaan ja tukea heitä käyttämään oppilaita aktivoivia opetusmenetelmiä monipuolisesti.
Työpajan avulla halusimme rohkaista opettajia käyttämään omaa luovuuttaan ja tukea heitä käyttämään oppilaita aktivoivia opetusmenetelmiä monipuolisesti.
Isoimmat huolenaiheet, kritiikit ja epävarmuudet opettajien keskuudessa liittyivät siihen, miten oppijakeskeiset menetelmät toimivat, kun yhdessä luokassa oppilaita voi olla sadasta neljäänsataan, tilat ovat puutteelliset, eikä materiaaleja juuri ole. Myös uusien menetelmien aikaavievyys mietitytti. Mikäli kontekstia ei ole huomioitu jo koulutuksen suunnitteluvaiheessa, jää sen anti pintapuoliseksi, eivätkä opitut asiat siirry käytäntöön. Luonnollisesti sillä on vaikutuksensa myös motivaatioon ja asenteeseen koko koulutusta kohtaan.
Koska työpajamme lähti rakentumaan oppituntien observoinneista ja niiden pohjalta tehdyistä havainnoista sekä keskusteluista opettajien kanssa, osasimme valmistella opetettavat menetelmät niin, että kaikki isoimmat huolenaiheet tulivat huomioiduksi. Valitsimme metodeja, jotka ovat keskustelupohjaisia ja vaativat korkeintaan kyniä ja paperia, jotka toimivat sekä opetustapana että tehtävinä oppilaille, ja joita voidaan soveltaa eri tilanteisiin, tiloihin ja oppiaineisiin. Työpajassa käytetyt ja opetetut menetelmät olivat Think – Pair – Share, SWOT-analyysi, ajatuskartta ja tapaustutkimus (Case Study). Suurin osa opettajista ei ollut käyttänyt näitä opetuksessaan. Otimme mukaan myös yhden formatiivisen arvioinnin menetelmän (peukku ylös, sivulle tai alas), ja rakensimme työpajan niin, että sen rakennetta pystyy hyödyntämään myös oppituntien suunnittelussa.
Opettajien kohtaaminen on vapaaehtoisjakson parasta antia: se haastaa sekä meitä vapaaehtoisia että opettajia ajattelemaan uudella tavalla.
Jokaisessa koulussa keskusteltavaa riitti, ja opettajat todella paneutuivat aiheeseen. Johdattelimme opettajia pohtimaan eri teemoja omasta kontekstistaan käsin. Esimerkiksi jos heillä ei ole tietokoneita käytössään, ei ole olennaista miettiä tietokoneavusteisia opetusmenetelmiä.
Kaikkea emme mekään osanneet huomioida: eräs opettaja mainitsi, että luokkaryhmät voivat olla niin isoja, ettei luokassa mahdu liikkumaan, saati että kaikille löytyisi istumapaikkaa. Kun siihen yhdistää paikalliset sääolosuhteet, ollaan todellisten haasteiden äärellä. Vesisateella opiskelu tapahtuu sisällä, mutta sateen ropina voi olla niin voimakas, ettei luokan toiselle laidalle kuule. Suomalaisena tilannetta voi olla vaikea edes kuvitella, mutta täällä tilanne on ote todellisesta arjesta. Toki kyseinen tilanne on hankala opetuksessa ylipäätään, eikä se ole sidottu suoraan oppijakeskeiseen opetukseen. Nämä keskustelut olivat kuitenkin opettavaisia ja auttoivat tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista.
Opettajien kohtaaminen on vapaaehtoisjakson parasta antia: se haastaa sekä meitä vapaaehtoisia että opettajia ajattelemaan uudella tavalla. Lisäksi paikalliset opettajat ovat kokeneet, että juuri toisilta opettajilta, kollegoilta, saatu tuki on antoisaa, sillä jaamme yhteisen ymmärryksen ammatin iloista ja haasteista. Tavoitteenamme oli, että jokainen opettaja löytäisi ainakin jonkin menetelmän, jonka kokisi toimivan omassa luokassaan. Palautteen mukaan onnistuimme tässä, ja odotan mielenkiinnolla kouluvierailuja osallisina olleisiin kouluihin!
