Viiden kuukauden aikana olen tutustunut kahteen maahan – Etelä-Sudaniin ja Ugandaan – ja minulla on ollut kuusi asuin- tai työpaikkaa (Juba, Mundri, Kotobi, Kampala, Fort Portal ja Lyantonde). Päällimmäisinä ajatuksina mielessäni ovat kuluneen viikon kaksi kouluvierailua. Tulin tänne tammikuun lopussa kollegani Helenan kanssa. Tähän asti aikamme on kulunut työn suunnittelussa yhteistyössä Racobaon kanssa. Kevään kuluessa tavoitteena on järjestää opetuksen laatuun liittyviä pedagogisia työpajoja paikallisille opettajille, vanhemmille ja koulun hallinnosta vastaaville.
Kirjoitan tätä Lyantonde-nimisen pikkukaupungin lähellä olevilla kallioilla, mistä näkee koko ympäröivän metsäisen maaseutualueen: Lyantonden kaupungin, Racobaon rakennukset ja koko ympäröivän karun, mutta kauniin maaseudun laitumineen ja banaaniviljelyksineen. Kiipeän näille kallioille, kun haluan pohdiskella menneitä tai tulevia. Tällä kertaa tulin pohtimaan menneitä. Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoiskauteni on tullut loppusuoralle.
Viiden kuukauden aikana olen tutustunut kahteen maahan – Etelä-Sudaniin ja Ugandaan – ja minulla on ollut kuusi asuin- tai työpaikkaa (Juba, Mundri, Kotobi, Kampala, Fort Portal ja Lyantonde). Väsymys alkaa tuntua jäsenissä. Koti-ikävä iskee, kun katselen pääni yläpuolella lentäviä pääskysiä, jotka saattavat olla niitä kesäksi koto-Suomeen muuttavia. Nyt kun olen töissä enää kaksi viikkoa, on aika alkaa summata koulutusta ja opetustyötäni Etelä-Sudanissa ja Ugandassa.
Päällimmäisinä ajatuksina mielessäni ovat kuluneen viikon kaksi kouluvierailua. Tulin tänne tammikuun lopussa kollegani Helenan kanssa, joka on täällä kesäkuun puoliväliin asti ja siten päävastuussa työstämme täällä. Tähän asti aikamme on kulunut työn suunnittelussa yhteistyössä Racobaon kanssa.
Kevään kuluessa tavoitteena on järjestää opetuksen laatuun liittyviä pedagogisia työpajoja paikallisille opettajille, vanhemmille ja koulun hallinnosta vastaaville. Ensimmäinen työpaja on lauantaina 28.2., joka on samalla viimeinen työpäiväni täällä. Koko kevään työpaja-projektin kattavana teemana on ”Quality and Protective Education for Every Child”. Työpajojen osallistujat tulevat viidestä paikallisesta koulusta ja siksi vierailemme kussakin koulussa tutustumassa niiden toimintaan ja olosuhteisiin. Alkavalla viikolla vietämme vielä päivän kussakin lopuista kolmesta koulusta. Ensimmäinen, helmikuun lopun työpaja liittyy lapsi- ja ongelmakeskeiseen oppimiseen sekä saatavilla olevien materiaalien luovaan pedagogiseen käyttöön (Participatory Learning: Learning by Doing and Learning for Life).
Ugandassa keskeinen koulutuksen ongelma on sen heikko laatu. Tilanne on kuitenkin parempi kuin Etelä-Sudanissa, jossa keskeinen ongelma liittyy koulutuksen saatavuuteen, eli määrään.
Etelä-Sudanin poliittinen tilanne on äärimmäisen hauras. Vuoden 2013 konfliktin jälkeen maan 12 miljoonasta asukkaasta yli puolet tarvitsee ruoka-apua ja viimeisimmän tilaston mukaan 2,5 miljoonaa on nälänhädän partaalla. Vajaa kolmasosa maan asukkaista on lukutaitoista. Koulutuksen järjestäminen sellaisissa olosuhteissa on äärimmäisen vaikeaa, mutta erittäin tärkeää. Koulutus ei anna vain tietoa, vaan sillä on esimerkiksi lapsia suojeleva tehtävä. Alue, jolla itse olin, on Etelä-Sudanin rauhallisimpia alueita, mutta sielläkin tilanne oli jatkuvasti jännittynyt. Opettajien koulutus ja opetuksen järjestäminen yleensäkin oli äärimmäisen haasteellista. Oma näkemykseni on, että ennen seuraavan vapaaehtoisen lähettämistä Etelä-Sudaniin maan poliittisen tilanteen on rauhoituttava ja yleinen koulutus kaikille saatava käyntiin. Itse sain Etelä-Sudanin ajastani paljon: tapasin uskomattoman urheita, peräksi antamattomia ja lämpimiä ihmisiä, jotka kaikista ongelmista huolimatta jaksoivat pitää yllä tulevaisuudentoivoa.
Ugandan poliittinen tilanne on vakaa. Eurooppalaiset muistavat Ugandasta ensimmäiseksi 1970-luvun Idi Aminin hirmuhallinnon, mutta siitä ajasta lähtien maa on kehittynyt paljon. Ugandassa lähes kaikki lapset käyvät koulua. Vuonna 1997 säädettiin laki yleisestä alakouluopetuksesta (UPE), jonka mukaan jokaiselle lapselle pitää tarjota ilmaista perusopetusta. Lapset saatiin kouluun, mutta opetuksen laadun suunnittelu jäi puolitiehen. Niin on jatkunut tähän päivään asti. UWEZO 2012:n (Itä-Afrikan koulutuksen luku- ja kirjoitustaidon laadun kartoitus) raportin mukaan vain vähemmistöllä Ugandan alakoululaisista on riittävä luku- ja kirjoitustaito kolmen vuoden koulunkäynnin jälkeen. Ja tilanne jatkuu yhtä huonona koko seitsemän alakouluvuoden ajan. Lapset ovat koulussa, mutta eivät opi.
Koulutus on valtion velvollisuus. Siksi vapaaehtoistyömme tarkoituksemme ei ole yrittää paikata puuttuvia olosuhteita, vaan tavoitteena on auttaa paikallisia opettajia ja koulutuksesta vastaavia tarjoamalla pedagogista tukea. Meillä ei ole tarjota mitään viisastenkiveä laadun parantamiseksi. Maan koululaitoksen suurille ongelmille, opettajien erittäin huonolle palkkaukselle ja arvostukselle, tai koulutusresurssien puutteelle emme voi mitään, mutta voimme työpajoissa tarjota joitain esimerkkejä ja ideoita koulutuksen laadun parantamiseksi pedagogisin menetelmin.
Kuluneen viikon kouluvierailuilla mietin paljon opettajuutta: mikä on se ihmeellinen voima, motivaatio, joka saa meidät kaikista vaikeuksista huolimatta menemään luokan eteen opettamaan lapsia vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Näin sitä intohimoa Etelä-Sudanin opettajissa ja samoin näen täällä Ugandassa. Yksi 19 vuotta alalla ollut paikallinen kollega kertoi minulle viikolla koulunsa pihalla, että kaikista ongelmista huolimatta hän pitää työstään. Palkka hädin tuskin riittää elämiseen ja resursseista on suunnaton pula, mutta hänen motivaationsa lähde on halu palvella isänmaataan ja rakentaa sen tulevaisuutta kasvattamalla lapsia. Hänen sanansa toivat mieleeni Suomen 1800-luvun kansakoululaitoksen perustajien sivistysihanteet Suomen kehittämisestä sivistysvaltioksi. Jos se onnistui meiltä, miksi se ei onnistuisi täälläkin. Helppoa se ei tule olemaan, ei täällä Ugandassa eikä varsinkaan Etelä-Sudanissa, mutta opettajuus on uskoa ja pyrkimystä parempaan tulevaisuuteen!
