Yläkoulussa ja lukiossa opettaneena oli mukavaa – joskin hieman haastavaa – hypätä hetkeksi alakoulun opettajien saappaisiin.
Osana Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisjaksoani pääsen pitämään kaksi työpajaa Asmaran Kuurojen koulun opettajille. Kuurojen koulu on alakoulu, toinen kahdesta kuuroille tarkoitetusta alakoulusta koko maassa. Keskikoulun oppilaat käyvätkin sitten kuulevien lasten kanssa tavallisessa koulussa.
Koska sekä kuurojen että alakouluikäisten oppilaiden opettaminen on minulle vierasta, päätin aloittaa valmistautumiseni työpajaan seuraamalla muutamaa oppituntia koululla. Yllätyin huomatessani, että täällä aineenopettajat opettavat myös alakoululaisia, ja oppilaiden opettaja vaihtuu siis useita kertoja päivässä. Seuraamieni biologian, englannin ja matematiikan tuntien perusteella oppilaat vaikuttivat olevan aktiivisia ja ahkeria opiskelijoita. Ilokseni myös huomasin, että koulussa ryhmäkoot ovat pieniä: Yhdellä luokalla oli vain 12 oppilasta, sillä jokaisen oppilaan on nähtävä hyvin oppituntia pitävän opettajan kädet tämän viittoessa heille.
Tunteja seuratessani kiinnitin huomiota opettajan ja oppilaiden vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus oli melko yksipuolista: opettaja kysyi, ja oppilaat vastasivat. Oppilaat eivät juurikaan käyttäneet puheenvuoroja tunnin aikana. Tästä sain ajatuksen ensimmäisen työpajani aiheeksi: voisin kertoa omia havaintojani erilaisista tavoista esittää kysymyksiä ja vastata kysymyksiin oppitunnin aikana.
Valittuani ensimmäisen työpajani aiheeksi kysymysten kysymisen, valmistelin muutamia erilaisia harjoituksia. Koska osa opettajista oli itsekin kuuroja ja opettajakunta kommunikoi paljon viittomakielellä, halusin tehdä harjoituksia, joissa opettajat puhuisivat mahdollisimman paljon keskenään minulle puhumisen sijaan. Samalla toivoin tarjoavani esimerkkejä siitä, miten opettajat voisivat laittaa omat oppilaansakin puhumaan keskenään oppituntien aikana. Työpajan aluksi kertasimme opettajien kanssa erilaisia syitä kysymysten kysymiseen luokassa, ja pohdimme miten eri tavoilla oppilaat voisi laittaa vastaamaan kysymyksiin.
Huomasin kuitenkin, että työpajani alku eteni liian yleisellä tasolla. Minun olisi pitänyt ottaa enemmän konkreettisia esimerkkejä kysymyksistä ja vastauksista. Osa opettajista ei pystynyt seuraamaan puhettani koska en osaa viittomakieltä, minkä vuoksi he joutuivat seuraamaan esitystäni kalvojeni avulla. Työpajan jälkeen esitettiinkin toive, että voisin seuraavalla kerralla näyttää vaikka videoita esimerkkiharjoituksista, jotta kaikki opettajat pystyvät seuraamaan esitystäni paremmin.
Onneksi työpajan loppuun suunnittelemani leikki 21 kysymystä tuntui olevan enemmän opettajien toiveiden mukainen osuus. 21 kysymystä -leikissä yksi pelaaja miettii jonkin sanan. Muut leikkijät yrittävät arvata sanan kysymällä kyllä/ei-kysymyksiä, joita heillä on käytössään yhteensä 21. Pidän tästä leikistä, ja se on minusta hauska tapa harjoitella kysymysten kysymistä, muiden oppilaiden kuuntelua, ja tietojen yhdistelyä luokan kesken.
Kävimme ensin leikin yhdessä läpi, siten että opettajien tehtävänä oli arvata mitä olin piilottanut laukkuuni. Leikin jälkeen pohdimme millaiset kysymykset ovat leikissä hyödyllisiä, ja miten sitä voisi soveltaa eri aineiden opetukseen. Työpajan lopuksi annoin osallistujille kotitehtäväksi kokeilla 21 kysymystä -leikkiä oppilaidensa kanssa ennen seuraavaa työpajaa. Odotan innolla sitä millaisia kokemuksia heillä pelistä on, ja miten se toimi alakouluikäisten oppilaiden kanssa.
Kirjoittaja on kemian ja fysiikan opettaja Helsingistä.
