Polkaisimme marraskuun lopussa käyntiin opettajankouluttajien opintopiirin, jossa pohdittiin opetuksen laatukysymyksiä. Ajatusten vaihtoa olisi joka kerta riittänyt tuntikaupalla, ja monet aiheet ovat jääneet kytemään kahvipöytä- ja käytäväkeskusteluihin. Pedagoginen keskustelukulttuuri kukoistaa, ja sähköpostinmakuisen työarjen sijasta opetuksen ohella korostuu elävä koulutusnäkemysten vaihto.
Opintopiirin neljä tapaamista järjestettiin joka toinen maanantai oppituntien loputtua. Eritrealaiset kollegamme olivat aktiivisesti mukana suunnittelemassa opintopiiriä ja antamassa omia alustuksiaan. Kunkin tapaamisen jälkeen opintopiiriläiset saivat luettavakseen tapaamisen aiheeseen liittyvän artikkelin ja tehtäväkseen kirjoittaa päivän keskusteluihin ja artikkeliin liittyvän pohdintansa reflektiiviseen opintopäiväkirjaan.
Alkuun ilmassa taisi olla jonkin verran epäluuloa. Muutamilta työkavereilta kuulimme, ettei ajatus opintopiiristä aiheuttanut kaikissa sanottavaa ihastusta. Osallistuminen oli kuitenkin täysin vapaaehtoista, ja loppua kohti kasvanut osallistujamäärä kielinee hiljalleen levinneestä kiinnostuksesta.
Suurin osa kollegoistamme oli tosin alusta asti mukana, ja kaikkiin tapaamisiin osallistui 35–45 henkeä. Osallistujamäärän suuruuden takia käytimme paljon erilaisia ryhmätyömuotoja. Viimeisen tapaamiskerran oppimiskahvila oli varsinainen menestys. Opettajankouluttajat kiersivät viitenä ryhmänä viidellä eri työpisteellä, jotka kaikki avasivat uuden keskustelunäkökulman motivaation merkitykseen koulutuksessa. Työpisteillä tehtiin tiiviit muistiinpanot ryhmän keskustelusta. Lopuksi kukin ryhmä sai esiteltäväkseen yhden työpisteen keskustelun sisällön koko joukolle. Useampikin kollega sanoi aikovansa käyttää oppimiskahvilaa omilla oppitunneillaan.
Opintopiirissä keskusteltiin toistuvasti niukkojen resurssien, suurten luokkakokojen ja opettajien jatkokoulutusmahdollisuuksien puutteen asettamista vaikeuksista. Toisaalta myös kerta toisensa jälkeen tunnistettiin omasta työympäristöstä monia merkittäviä resursseja, kuten opettajien sitoutuneisuus työhönsä ja kokemus työn tärkeydestä.
Yhtenä kokoontumiskertana osallistujat kirjoittivat oman määritelmänsä laadukkaalle opetukselle. Määritelmät peilaavat hienosti, kuinka erilaisia näkökulmia myös keskusteluissa korostuu. Erään opettajan mukaan laadukas koulutus on ”tapa minimoida virheitä”, kun taas toinen kirjoittaa sen ”tarjoavan opiskelijoille enemmän mahdollisuuksia oppimiseen”.
Opintopiirin jatkoksi on jo esitetty useita suunnitelmia – monet kollegat ovat innokkaita jatkamaan opettajakunnan säännöllisiä pedagogisia tapaamisia. On rohkaisevaa nähdä, kuinka halukkaita tämän työympäristön todelliset asiantuntijat ovat laittamaan omia voimavarojaan peliin, ja kuinka paljon innostavia ideoita heillä on.
