Liberia on omalla kohdallani vahvistanut sen, mistä olen paljon lukenut ja kuullut: Afrikka on kristinuskon dynamo. Olemme ajaneet useaan kertaan pitkin Tubman roadia, jonka varrella hotellimme Monroviassa sijaitsi. Kirkkoja näytti olevan lähes kaikkialla. Useimmiten helluntailaisia mielikuvituksellisin hipovin nimin kuten ”Remedy Chapel” tai ”Trumpet of God Institute”. Kristinusko heijastuu myös paikallisessa, pääsääntöisesti vaatimattomassa liikkeenharjoituksessa. Esimerkiksi eräskin huoltoasema kantaa nimeä ”God Willing filling Station”.
Osallistuin keskiviikkona Kirkon Ulkomaanavun paikallisten työntekijöiden aamuiseen rukoushetkeen, joka oli luterilaiselle varsin vavahduttava hengen palossaan ja taajaan toistuvissa ”in the name of Jesus” -huudahduksissa.
Helluntailaisuus on ollut kovassa kurssissa sodan jälkeisessä Liberiassa, kuten muuallakin globaalissa etelässä. Kun haastattelin paria paikallista, molemmilla oli erityinen uudestisyntymisen kokemus noin parikymppisenä.
Huomaan pohtivani, miten oma toimintamme voisi olla vuoropuhelussa liberialaisten keskeisen motivaatiotekijän kanssa. Helluntailaisuutta ei voi sivuuttaa Afrikassa.
