”Unelmat on tehty toteutettaviksi”, kirjoittaa blogin kirjoittaja, opettaja Lilli Vuorio matkalla Nairobista Kisumuun. Tämä blogi avaa Kenian matkan blogisarjan. Suomalaiset opettajat kehittävät koulutusta World Teacher -ohjelmassa Keniassa yhdessä hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa. Opettajat ilman rajoja -verkosto toimii ohjelmassa yhteistyössä Edukans -järjestön kanssa.
Istun minibussissa, korvissani pauhaa kristillinen ylistysmusiikki. Ympärilläni istuu aivan ihania ihmisiä sekä Suomesta, että Hollannista – kuski on kenialainen. Aurinko paahtaa kohtisuoraan taivaalta, sillä olemme päiväntasaajalla. Kahdeksan tunnin ajon aikana ohitamme kauniita maisemia: vuoristoja, maissipeltoja, punaista maata, hämmästyttävän vihreitä pensaita ja auringon kuivattamaa aroa.
Teiden varsilla hengailee lehmiä, kanoja, aaseja, vuohia, lampaita, paviaaneja ja jopa seeproja. Näemme afrikkalaisnaisia upeissa, värikkäissä hameissaan ja huiveissaan sekä miehiä makoilemassa pellon laidalla puiden varjossa. Ohitamme hökkelikylän, jonka asumukset on rakennettu roskista. Olen matkalla Nairobista Kisumuun – toteuttamassa pitkäaikaista unelmaani kokea todellinen Afrikka.
Keväällä istuin kotisohvallani Lahdessa ja mietin, mitä seuraavaksi elämälläni tekisin. Kirjoitin Googleen sanat ”Afrikka” ja ”opettaja”. 20 minuutin päästä olin kirjoittanut hakemuksen Opettajat ilman rajoja –verkoston kehitysyhteistyöreissulle Keniaan. Unelmat on tehty toteutettaviksi! Tyhjensin säästötilini ja ostin hellehatun: I’m ready!
Matka vaati kuitenkin hieman enemmän valmisteluja kuin viikko Sunny Beachillä… Koulutus Järvenpäässä, rokotukset (keltakuume ja hepatiitit), malarialääkitys ja muutama painajaisuni terrori-iskuista. Lisäksi hankin malariahyttyset loitolla pitävän moskiittoverkon öiksi, erityistä hyönteismyrkkyä, löysiä pitkähihaisia/lahkeisia hellevaatteita, adapterin, eväitä välipaloiksi ja mielenkiintoisen valikoiman ripulilääkkeitä (jotka tulivat todella tarpeeseen yllättävän nopeasti!).
Koulu, jossa työskentelen Suomessa puretaan sisäilmaongelmien takia, joten keräsin sieltä mukaani monta kymmentä kiloa muutoin roskikseen meneviä värikyniä, teroittimia ja kumeja vietäväksi kenialaisille oppilaille.
Asummekohan savimajassa? Onko siellä sähköä? Pökerrynkö kuumuudessa? Uskallanko poistua hotellistamme Nairobissa, ”yhdessä maailman vaarallisimmista kaupungeista”? Millaisia muut matkaanlähtijät ovat? Jaksanko olla sosiaalinen kaksi viikkoa? Riittääkö englanninkielen taitoni? Miten reagoin nähdessäni köyhyyttä tai kurjia oloja? Onko minulla, 27-vuotiaalla opettajan alulla, mitään annettavaa kenialaisille opettajille? Mitä tapahtuu, jos sairastun malariaan? Mielessäni pyöri kymmeniä kysymyksiä ja pelkoja.
Tarkoituksenamme on siis kehittää opetusta Länsi-Kenian maaseudun kouluilla, Awasin alueella. Tulemme seuraamaan oppitunteja ja työskentelemään workshopeissa yhdessä hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa. Päätavoite on aktiivinen oppiminen sekä poispääsy ulkoa opettelusta ja toistosta. Odotan innolla vierailuja paikallisiin kouluihin!
Odotan myös kenialaista ruokaa; tähän mennessä olemme syöneet riisiä, nuudeleita, kanaa, kalaa, maksaa, vihanneksia, ja laukussani odottaa jättikokoinen avokado, nam! Tuliaisiksi kotiin haluaisin hankkia kuuluisaa kenialaista kahvia.
Lennot tänne kestivät yhteensä 11 tuntia. Matkustimme KLM:n suurimmalla, kaksikerroksisella koneella. Jo istuessani koneessa naurun, itkun, huumorin ja keskustelun täyttämällä penkkirivillämme tiesin, että pelot ovat olleet turhia. OLEN NIIN ONNELLINEN, ETTÄ LÄHDIN!
