Kahdeksan yötä lähtöön, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Takanani on pitkään jatkunut kesä, ja tunnen itseni täysin valmiiksi muuttomatkalle Eritreaan.
Meitä Opettajat ilman rajoja -koulutusasiantuntijoita tulee työskentelemään pääkaupunki Asmarassa kaksi. Teemme molemmat puoli vuotta töitä Asmara Community Collegessa for Educationissa, jossa siis koulutetaan paikallisia opettajia.
Opettajankoulutuksen laatukysymykset työkenttänä
Nuori, vuonna 1993 itsenäistynyt Eritrea on sulkeutunut valtio, jossa ei tällä hetkellä toimi Kirkon Ulkomaanavun (Finn Church Aid, FCA) lisäksi muita kansalaisjärjestöjä. Köyhyyden ja ulospäin virtaavien pakolaisten kuihduttamassa maassa tarvitaan muutoksia.
On huikea tilaisuus ja suuri kunnia saada työskennellä todellisten supersankarien, paikallisten opettajankouluttajien ja tulevien opettajien, kanssa. Harvat heistä tosin ymmärtävät työnsä arvoa. Eritreassa on kansalaispalvelujärjestelmä, joka sitoo nuoret aikuiset valtion palvelukseen useiksi vuosiksi. Monet opettajat on määrätty työhön valtion taholta.
Oikeus koulutukseen on ihmisoikeus, ja syystä on alettu korostaa oikeutta laadukkaaseen koulutukseen. Peruskoulutuksesta on vähän iloa, jollei se kykene tarjoamaan turvallista oppimisympäristöä tai lukemisen ja kirjoittamisen kaltaisia perustaitoja.
Jos tavoitteeksi asetetaan, että vuonna 2030 kaikki maailman lapset saavat peruskoulutusta, tarvitaan lähes 30 miljoonaa uutta opettajaa. Suurin opettajapula koettelee kehittyviä maita.
Mikä ihmeen Eritrea?
Suomessa Eritreasta tiedetään vähän. Olen jo tottunut ensi töikseni kaivamaan esille kartan kertoessani ystäville tulevan talven kotimaastani. Pitkänomainen maa sijaitsee Itä-Afrikassa, Punaisenmeren rannalla. Asukasmäärä on jonkin verran pienempi kuin Suomessa, ja pinta-ala suunnilleen kolmanneksen omastamme.
Näin matkaa Asmarasta rannikkokaupunki Massawaan kuvailee puolalainen toimittaja Ryszard Kapuściński kirjassaan Eebenpuu (Like, 2007):
”Jokainen kilometri avasi eteemme uusia näkymiä, jokaisen vuoren takaa aukeni erilainen maisema, ja samalla kun matka eteni, silmiemme edessä hahmottui aina uusia panoraamoja. Maa esitteli kauneuttaan, kunnes päämme olivat pyörryksissä sen ihanuuksista. – – Tuolla siinsi pensaikon keskelle uponnut kylä, tuolla taas luostari, jonka muurit loistivat mustanpuhuvien vuorten taustaa vasten kuin valkoinen liekki. – – Ja tuolla, aivan kuin klassisessa maisemamaalauksessa, välkehti vuolas pikku puro, tuolla taas kallionjyrkänteet muodostivat ikään kuin korkean portin, mutkikkaan näköisiä labyrintteja ja suunnattomia pylväitä.”
Toisen ikkunan Eritreaan minulle on avannut Edward Denison, joka kertoo Eritrea-oppaan (Bradt, 2007) esipuheessa seuraavaa:
”Motivaationi kirjoittaa tämä opas ja muita kirjoja Eritreasta on, että ihmiset voisivat oppia jotakin tai — parhaassa tapauksessa — vierailla maassa, joka ansaitsee parempaa.”
Aion koittaa molempia.
