Suomalaiset opettajat kehittävät koulutusta World Teacher -ohjelmassa Keniassa yhdessä hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa. Opettajat ilman rajoja -verkosto toimii ohjelmassa yhteistyössä Edukans -järjestön kanssa. Blogi kuuluu matkan blogisarjaan.
Tiistai 6.5.2014
Aamun fiilikset olivat mukavuuksiin tottuneille someriippuvaisille vapaaehtoistyöntekijöille ankeanpuoleiset. Sähkö oli poissa koko yön, joten kännykät ja kamerat jäivät lataamatta, ja suihku oli kylmä, mutta toisin kuin eilen saimme aamukahvimme ja meidän ryhmämme oli pian tihkusateessa kohti Inaroolukunyn koulua kuten eilenkin. Koulun nimi tulee jostakin isosta mustasta eläimestä, joka on aikoinaan viihtynyt alueella. Nyt pihalla näkyi vain vuohia, kanoja, oravia lepakoita ja lintuja ja eilen olikin hauska seurata, miten opettaja yksinkertaisesti vei lapset pihalle opettaakseen selkärankaisten ja –rangattomien lajeja.
Eilisestä tuttujen opettajien tapaaminen oli iloisen lämmin ja olimmekin saman tien luokissa työn touhussa. Kaisa opetti ensin matematiikkaa ja englantia, mutta mielenkiintoisin oli terveystiedon tunti. Lapsia neuvottiin opettavaisella laululla harjaamaan hampaat ja pesemään kädet vessakäynnin jälkeen. Kirjassa oli kaksi kuvaa vessasta. Sementtilattialla oleva reikä oli koulussakin nähtävillä, mutta vesivessaa marssi 58 koululaista katsomaan puolen kilometrin päässä olevaan kirjastoon. Mahtoi olla lapsilla hauskaa, kun heidät pienissä ryhmissä päästettiin katsomaan, miten Kaisa istui pytylle, sanoi ”Psssssssssh” ja veti vessan. Osa lapsista ei ollut moista koskaan nähnyt.
Annan matematiikan tunnin jäljiltä luokan seinälle jäi selkeät kuvat tasasivuisesta, suorakulmaisesta ja kolmiosta. Varsinainen hauska syntyi kuitenkin pihalla, kun Anna leikki lasten kanssa Aaluettaa ja näytti heille leikin videolta sen jälkeen. Monenlaiseen ehdittiin mukaan.
Oma osuuteni oli tänään opetuksen tarkkailu Edukaansin kehittämän Quickscan –lomakkeen avulla. Kiersimme pareina luokissa tarkkailemassa, miten paljon opettaja käytti aikaa luennoimiseen ja kertomiseen ja kyselevään opetukseen tai oppilaita aktivoiviin toimintoihin ja mitä oppilaat tekivät. Tehtävämme oli arvioida myös, kuinka suuri osa oppilaista oli aktiivisesti mukana. Oman toimintamme tarkoituksena on lisätä oppilaita aktivoivia toimintoja ja tarkkailukierroksen jälkeen kerroimmekin havaintomme koulun johtajalle. Hänen kanssaan mietimme, mitä koulussa seuraavaksi tavoitellaan. Itse esitin ehdotuksia siitä, miten aineryhmät voisivat ajatella menetelmiä tavoitteiden kautta. Mihin pyritään, miten se saavutetaan ja mitkä menetelmät sopivat kulloinkin parhaiten. Ehdotin myös sosiaaliseen oppimiseen paneutumista. Oppilaat voivat varsinkin yläluokilla oppia paljon toisiltaan, jakaa osaamistaan ja samalla oppia arvostamaan itseään.
Palaverimme jälkeen johtaja piti kokouksen koko henkilökunnalle. Keskustelimme siitä, mitä olemme tänä aikana oppineet toisiltamme. Minulle tärkein anti on ollut nähdä, miten paljon opettaja voi tehdä paneutumalla oppilaisiinsa, vaikka opetusmateriaalit ovat vähäiset. Eilen näin, miten yhdellä luokalla oli käytössä yksi rikkinäinen teroitin ja osa lapsista käytti samaa lyijykynää. Toisaalla näin vauhdikkaan oppitunnin, jossa lähes jokainen 5 – 7-vuotias vuorollaan johti aakkoslaulua ja oppi numeroita. Oli hienoa kuulla, että koulun tulokset olivat valtakunnallisissa kokeissa parantuneet selvästi viimeisten kolmen vuoden aikana. Johtaja ja opettajat sanoivat, että Edukaansin ohjelmalla on ollut siinä suuri merkitys.
Osasimme toki odottaa kohteliaita kiitoksia, mutta lähtörukous ja tanssien yhdessä laulettu lähtölaulu It’s me my Lord toivat kyyneleet silmiin sekä eurooppalaisille että afrikkalaisille. Valokuvissa poseeraamisesta ei tahtonut tulla loppua. Onneksi osa näistäkin tutuistamme tulee vielä perjantaina loppuseminaariin.
Aila Haapaniemi
