– Good morning Senior two B! My name is Kati and I come from Finland, Finn Church Aid. I’m here to observe your lesson, don’t let me disturb you, I try to be quiet…”
Vihdoin pääsimme seuraamaan yläkoulujen oppitunteja ja keskustelemaan opettajien kanssa. LEARN-projektin aktiviteetti Support Supervision tarkoittaa, että opettajankouluttajia sekä meitä vapaaehtoisia Opettajat ilman rajoja -opettajia vierailee oppitunneilla ja tarkistaa mm. tunti- ja työsuunnitelmia (Lesson plans & Schemes of work). Koska emme Pirkon kanssa ole erityisemmin perehtyneet moisiin suunnitelmiin, keskityimme suurimmaksi osaksi oppituntien rakenteeseen, opetusmenetelmiin ja opettajan ja oppilaiden väliseen suhteeseen. Paikalliset opettajankouluttajat ruotivat työsuunnitelmia sitten tarkemmin.
Vapaaehtoisten tehtäviin kuuluu oppituntien seuraamista ja havainnoista keskustelua opettajan kanssa.
Kouluille oli ilmoitettu tulostamme etukäteen, ja opettajat ottivat meidät vastaan sen kummemmin ihmettelemättä. Koska olimme jo pitäneet alueellamme useita koulutuksia, opettajat tunsivat meidät jo nimeltä. Niin sitten ahtauduin jo ennestään täpötäyteen luokkaan tarkkailulomakkeen kanssa. Tarkoituksemme oli tarkkailla opettajan käyttämiä työtapoja ja opetusmateriaaleja, kurinpitoa ja järjestystä, opettajan tapaa puhua oppilaille jne. Eli sitä, miten uusi yläkoulun opetussuunnitelma oppilaskeskeisen pedagogiikan suhteen on toteutunut entisen opettajakeskeisen pedagogiikan sijaan. Kaikki osiot oli arvioitava asteikolla 1 – 10.
Jo ensimmäisen oppitunnin seurannan aikana ahdistuin, sillä miten voin arvioida luokan ilmapiiriä, tai opetusmenetelmiä, kun kaikki oppilaat, 127, eivät mahdu istumaan ja oppikirjoja tällä matematiikan tunnilla on vain 10? Opetusmenetelmäksi muodostui väistämättä ryhmässä työskentely puutteellisten opetusvälineiden ja oppikirjojen vuoksi, ei siksi, että opettaja olisi ryhmätyötä erikseen suunnitellut. Sama ilmiö seurasi oppitunti toisensa perään. Näin paljon innostuneita ja asiaansa perehtyneitä opettajia, mutta puitteet opettajan työlle olivat varsin rajalliset. Opettajat kuitenkin tekivät parhaansa.
Ratkaisumahdollisuuksia pohditaan ja peilataan yhdessä keskustellen.
Meidän tarkkailijoiden oli tarkoitus olla sekaantumatta oppitunnin kulkuun, mutta enhän tietenkään voinut olla aivan hiljaa. Eräällä fysiikan oppitunnilla oli tarkoitus laskea heijastuskulmia vedestä ja öljystä, vähäisten oppikirjojen lisäksi laskimia oli vain 7. Annoin oman kännykkäni yhden ryhmän käyttöön, jolloin oppitunnin lopuksi opettaja kiitteli minua äidillisestä toiminnasta, oppilaiden huomioimisesta. Joskus opettaja kysyi kesken oppitunnin mielipidettäni asiasta – Mitenkäs nuorisotyöttömyys Suomessa?, oppilaat esittivät kysymyksiä tai oppitunnin jälkeen opettaja pyysi minua tekemään oppitunnista yhteenvedon koko luokalle. Yleensä keskityin kertomaan oppilaille, että oppiminen on meidän kaikkien omalla vastuulla, yhdessä oppimalla autamme toisiamme ja opimme toisiltamme. Tämä on valtavan tärkeä taito.
Opettajilla oli valtava tarve puhua työstään, jakaa kokemuksiaan ja peilata niitä kanssani.
Oppituntien jälkeen istuin alas opettajan kanssa keskustelemaan opettamisesta yleensä. Opettajat pitivät uudesta opetussuunnitelmasta, koska se aktivoi oppilaita aivan eri tavalla, kuin aiempi opetussuunnitelma. Mutta opetussuunnitelman tavoite opettaa esimerkiksi tietotekniikkaa ei toteudu, koska luokissa ei ole sähköä, ei wifiä, ei laitteita. Ja vaikka olisi aurinkopaneelit, ei ole projektoria, joka auttaisi havainnollistamisessa. Windle Uganda International lahjoitti eräälle koululle 60 tablettia, mutta koska yhteyksiä ei ole, opettaja joutuu jakamaan omaa nettiään oppilaille, eikä mitään korvauksia tietenkään ole luvassa.
Pullojen kierrätystä.
Resurssipula on aivan valtava. Tiedonhankintaa pitäisi opettaa, mutta kouluissa ei ole kirjastoja. Alakouluista tulevat oppilaat eivät ole tottuneet yläkoulun oppilaskeskeisiin työtapoihin, ja aluksi vastustus itse tekemiseen on suurta. Oppilaiden ajatusmaailman kääntäminen aktiivisiin työtapoihin vie aikansa. Opettajien työtaakka on melkoinen.
Opettajien kanssa käymieni keskustelujen aikana tuntui siltä, että opettajilla oli valtava tarve puhua työstään, jakaa kokemuksiaan ja peilata niitä kanssani. Yhdessä mietimme erilaisia ratkaisuehdotuksia esiintuleviin pulmiin ja tsemppasin opettajia jaksamaan sen minkä ehdin. Pitämistämme koulutuksista olemme saaneet paljon hyvää palautetta, sillä koulutuksissa pyrimme käyttämään juuri näitä oppijakeskeisiä toimintatapoja, joita opettajat voivat sitten käyttää omassa työssään.
Vahvuuspedagogiikka on otettu innostuneesti vastaan.
Projektitöitä pitäisi luoda paikallisista tarpeista lähtien, siis ratkaista joku pulma. Mutta projektit eivät saa aiheuttaa lisäkustannuksia.
Opettajien omaa jaksamista sekä oppilaiden arvostamista ajatellen olemme koulutuksissamme jakaneet vahvuusperusteista Huomaa hyvä! -ilosanomaa. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja toisten vahvuuksien huomaaminen auttaa keskittymään näiden vahvuuksien käyttämiseen omassa työssä ja oppimisessa. Oma ja oppilaiden arvo näyttäytyy muussakin, kuin vain akateemisessa valossa. Huomaa hyvä! – koulutusta olemme pitäneet Yumbessa, Moyossa ja Adjumanissa. OIR-kollegamme Anna on levittänyt Huomaa Hyvä!-tietoa Kyakassa ja Rwamwanjassa. Vahvuuspedagogiikka on otettu innostuneesti vastaan, ja joissakin opettajatapaamisissa opettajat jo nimesivät vahvuuksiaan ja positiivisen pedagogiikan tuomia ajattelumallien muutoksia omaan ajatteluunsa. Työmme ei ole turhaa!
Omien ja toisten vahvuuksien tunnistaminen on vahvistunut.
Blogi on alunperin julkaistu Kati Karjalainen-Rimpin omalla blogialustalla.
Kuvat: Sirri Rippi ja KUA
