Leikkaan työparini kanssa kuvakortteja valmiiksi olohuonemaisen tilan sohvalla. Kertailemme tulostettua käsikirjoitusta: tuokio 02, opetellaan siis värejä, vaatesanastoa sekä omistusmuodon käyttöä. Ikkunasta näkyy, kuinka ensimmäiset opiskelijat lähestyvät Turun Me-taloa. Tuokion on määrä alkaa noin kymmenen minuutin kuluttua.
Hetkeä myöhemmin divaanimallinen sohva on täyttynyt kirjavalla joukolla innokkaita suomenoppijoita eri puolilta maailmaa. He ovat eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa, yhdistävänä tekijänään halu oppia kieltä. Osa naamoista on jo tuttuja edellisiltä kerroilta, osa täysin uusia. Muutamat ovat asuneet Suomessa jo tovin, jokunen saapunut vasta vähän aikaa sitten.
Monille tämä jokaviikkoinen tunti on tärkeä kohtaamispaikka, ja etenkin esimerkiksi turvapaikkaprosessin keskellä olevat maahanmuuttajat kokevat harrastusmaisen, matalan kynnyksen kielen opiskelun mielekkäänä. Kun muu elämä on kriisissä tai tuntuu junnaavan paikoillaan, on virkistävää saada mahdollisuus edetä edes pienin askelin kohti yhteiskuntaan integroitumista sekä kokea onnistumisen iloa. Täällä ollaan yhdessä samalla viivalla.
Toistoa koko porukan voimin
Olemme sopineet toisen kielioppaan kanssa, että hän on tällä kertaa tuokion vetäjä ja minä avustan. Aloitamme tervehtimällä ja toivottamalla opiskelijat tervetulleiksi. Käymme läpi kierroksen, jossa jokainen esittelee vuorollaan itsensä ja kysyy sitten vasemmalla puolella istuvalta opiskelutoveriltaan tämän nimeä: ”Minä olen Petra, kuka sinä olet?” On ilo huomata, kuinka suurimmalla osalla ryhmästä tämä sujuu suorastaan leikiten. Tähän saakka olemmekin harjoitelleet esittäytymistilannetta jokaisen tuokion alussa.
Seuraavaksi tutustumme opetuskortteihin, joissa on kuvattuna tavallisimpia värejä. Vetäjänä toimiva työparini nostaa pinosta yhden värikortin kerrallaan opiskelijoiden nähtäville. Hän lausuu kuvassa näkyvän värin nimen suomeksi, minkä jälkeen minä osoitan käsielein, että nyt on ryhmän vuoro toistaa. Sanoja maistellaan ja toistellaan muutamia kertoja. Tunnin edetessä yksittäisistä sanoista muodostetaan tavallisessa arjessa hyödyllisiä rakenteita, kuten: ”Minulla on punainen kortti.” Näin opitaan implisiittisesti muun muassa yksikön ensimmäisen persoonan omistusrakenne.
Samalla tavalla tutustumme myös vaatesanoihin. Olemme leikanneet lehdistä tuokiota varten kuvia ihmisistä. Mallinnuksen jälkeen opiskelijat valitsevat itselleen yhden kuvan, josta he kertovat niin hyvin kuin osaavat: ”Hänellä on musta paita ja siniset housut.” Moni hyödyntääkin tehtävänannossa nokkelasti myös värisanastoa. Osa uskaltaa mennä vieläkin pidemmälle, ja haastaa itsensä kuvailemaan jopa valitsemansa kuvan henkilön hiuksia, ammattia tai tatuoituja käsivarsia. Vau! Jokainen muodostettu virke toistetaan koko porukan voimin, ja tarpeen vaatiessa niissä autetaan tai niitä korjataan. Sovellamme tässä Toiston oheen kehitettyä puhuvan sanakirjan metodia tilannekohtaisesti.
Ei yhtä oikeaa tapaa
Suomenoppijat kerryttävät varastoonsa runsaasti uusia sanoja ja fraaseja jo yhden tuokion aikana. Nopealla oppimisellaan he saavat minut hämmästymään kerta toisensa jälkeen. Koska opiskelijoita saapui tänään paikalle odotettua suurempi määrä, päätämme edetä rauhassa ja olla opettamatta kaikkea käsikirjoitukseen sisällytettyä. Jatkamme niistä ensi viikolla.
Mielestäni Toiston hienous piileekin nimenomaan tällaisessa joustavuudessa; tarjottuja materiaaleja ja käytänteitä voi muokata itselleen sopiviksi, eikä niiden toteuttamiseen ole vain yhtä oikeaa tapaa. Opetushetken lopuksi jaamme sanastomonisteet, joiden avulla opiskelijoilla on mahdollisuus treenata opittuja asioita myös omalla ajallaan. Tämä kerta päättyy tuttuun tapaan kehuihin, aplodeihin ja molemminpuolisiin kiitoksiin. Oloni on voimaantunut ja vapautunut.
Olen onnellinen saadessani toteuttaa intohimoani tehden samalla jotakin merkityksellistä. Tuokioista jää todella hyvä mieli, sillä ne ovat täynnä iloa ja naurua. Lisäksi tuntuu äärimmäisen hienolta nähdä konkreettisesti, millaisia tuloksia oma opetustyö on saanut aikaan!
