Heidi ja Elina toimivat vapaaehtoisina Palestiinalaisalueella keväällä 2023 tukien paikallisia opettajia ja opettajaopiskelijoita.
Kasvatustieteen opiskelijoita jututtamassa
Aurinko paistaa kävelessämme pitkin palestiinalaisen yliopiston kampusta. Hyväntuulisia opiskelijoita parveilee kasvatustieteellisen tiedekunnan varjoisilla portailla hakien tauolla suojaa paahtavassa helteessä. Ohittaessamme opiskelijoiden porukoita, joku opiskelija huikkaa meille tervehdyksen ja toivottaa meidät tervetulleeksi takaisin. Olemme olleet jo muutaman kerran yliopistolla pitämässä työpajoja opiskelijoille ja jälleen hetken päästä pääsemme kohtaamaan innokkaat opiskelijat uudelleen.
Yliopisto-opiskelijoita työpajan tehtävien parissa.
Yliopistossa meidät on otettu todella avosylin vastaan ja meidän kokemuksia suomalaisina opettajina arvostetaan. Olimme keskustelleet lukuisia kertoja yliopiston opettajien ja dekaanin kanssa, mutta kysyessämme heiltä opiskelijaelämästä he eivät osanneet vastata meidän kysymyksiin.
Pääsimme jututtamaan viittä työpajaan osallistunutta opiskelijaa ja kuulemaan heidän ajatuksiaan opiskelusta ja tulevaisuuden näkymistä. He opiskelevat toista vuotta erityispedagogiikkaa ja inklusiivista kasvatusta palestiinalaisessa yliopistossa. Opinto-ohjelma on uusi ja ainoa laatuaan koko Palestiinassa. Erityispedagogiikkaa voi opiskella muuallakin, mutta nämä opiskelijat ovat hakeutuneet opiskelemaan tähän opinto-ohjelmaan juurikin inklusiivisen kasvatuksen takia. He tulevat olemaan ensimmäisiä, jotka muutaman vuoden kuluttua valmistuvat kyseisestä ohjelmasta.
Miksi lähdit opiskelemaan opettajaksi tälle linjalle?
“Valitsin tämän pääaineen, koska haluan muuttaa yhteiskuntaa, eli esimerkiksi sitä, kuinka kohdataan kehitysvammaiset. Lähipiirissäni on lapsi, jolla on downin oireyhtymä. Haluan muuttaa ihmisten ajattelutapaa ja ratkaista ongelmat tällaisissa tapauksissa”, toteaa yksi opiskelijoista. Opinnoissa on erikseen erityiskasvatuksen kurssit sekä inklusiivisen kasvatuksen kurssit, ja opintojen loppuvaiheessa opiskelijat valitsevat kummanlaisiksi opettajiksi tulevat suuntautumaan. Tämä saattaa suomalaiseen korvaan kuulostaa oudolle, sillä me olemme alkaneet vähitellen näkemään nämä yhtenä kokonaisuutena.
Opiskelijat kokevat, että Palestiinassa inklusiivisia kouluja on vähän. Olemme vapaaehtoisjaksollamme nähneet monta koulua, jotka suomalaisen määritelmän mukaan olisivat inklusiivisia kouluja. Kouluissa ei ole erityisluokkia, vaan samassa luokassa opiskelee hyvin monenlaisia oppijoita erilaisine haasteineen. Toki kaikkein eniten oppimisen tukea tarvitsevat opiskelevat edelleen omissa kouluissaan.
Opiskelijat kokevat, että vaikka heistä tulisi erityisopettajia, pystyvät he työssään hyödyntämään inklusiivista ajattelua. “On todella vaikeaa tehdä kouluista inklusiivisia heti, koska opetussuunnitelma ei anna siihen mahdollisuutta”, he toteavat. “Alkuun on muutettava koko sukupolven ajattelutapa, jotta koulujärjestelmästä voidaan saada inklusiivinen.” Ei siis mikään pieni tehtävät ole näillä nuorilla opettajilla edessä.
Näkymiä Jerusalemista.
Millaisia haasteita joudutte tulevina opettajina kohtaamaan?
“Erityiskasvatuksen kentällä kaikki on haastavaa. Et voi koskaan tietää, mitä juuri tämän lapsen kanssa tulisi tehdä, kun tapaat hänet ensimmäisen kerran. Vaatii todella paljon aikaa ennen kuin tutustut häneen ja hän tutustuu sinuun, jotta voit edes tehdä lapselle suunnitelmaa, miten edetä haasteiden kanssa,” kertoo eräs opiskelijoista.
“Myös oppilaan vanhempien voi olla vaikea hyväksyä opettajan ehdotuksia” toteaa opiskelija. Samanlaisista haasteista olemme kuulleet myös yhteistyökoulujemme opettajilta ja rehtoreilta. Kouluista meille on kerrottu, että opetuksen eriyttäminen yksittäisille oppilaille on todella haastavaa, sillä siihen puuttuvat muiden oppilaiden vanhemmat. Vanhempien mielestä on epäreilua, jos joku oppilas saa enemmän tukea tai oppimisvälineitä käyttöönsä kuin toinen. Inkluusiota halutaan tavoitella ja se koetaan tärkeäksi sekä palestiinalaisissa kouluissa että yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. “Lapset oppivat pienestä asti varhaiskasvatuksen opettajilta, vanhemmiltaan, opettajiltaan, joten heidän tulisi nähdä alusta asti, että kaikki lapset ovat samanlaisia riippumatta siitä, millaista tukea he tarvitsevat.”
Kysyimme opiskelijoilta myös, ovatko he oppineet tarpeeksi opintojen aikana. “Emme, joka päivä opimme jotain uutta. Vaikka olisimme valmistuneet, on silti paljon opittavaa”, opiskelijat nauravat yhteen ääneen. “Olemme oppineet perusasioita teoriassa, mutta kukaan ei voi sanoa etukäteen, että mikä juuri jonkun tietyn oppilaan kanssa toimii.”
Mitä luulette, onko teidän helppo saada töitä valmistumisen jälkeen?
“Kyllä!” kaikki huudahtavat yhteen ääneen. Vaikuttaa sille, että erityisopettajille on kysyntään niin Suomessa kuin Palestiinalaisalueella. “Yhteiskunnassa on ajateltu, että erityisopettajat työskentelevät vain haastavien oppilaiden kanssa, joten siksi meidän tulevaa työtä arvostetaan paljon.”
Vaikka opiskelijat odottavat innolla työelämään pääsyä on heillä huolia tulevaisuudesta: olenko tarpeeksi hyvä, riitänkö, löydänkö haasteisiin ratkaisun, entä jos en pysty tukemaan oppilasta tarpeeksi, pelkään etten onnistu. Heitä helpottaa tieto, että myös me useita vuosia Suomessa opettajina toimineet pohdimme samoja kysymyksiä arjessamme.
“Luuletteko, että meistä voisi tulla hyviä opettajia tulevaisuudessa?” he kysyvät hymyillen. Näillä opiskelijoilla on oikea asenne, joten ehdottomasti heistä tulee mielettömän hyviä opettajia!
Elina Saloranta ja Heidi Känkänen
Heidi on erityisopettaja Helsingistä ja Elina on luokanopettaja Oulusta. Kirjoittajat toimivat kolme kuukautta Palestiinassa Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisina keväällä 2023 työskennellen paikallisissa kouluissa ja yliopistossa.
