Olen haaveillut jo vuosia vapaaehtoistöistä jossakin päin Afrikkaa. Pupu meni kuitenkin pöksyyn yhden jos toisenkin kerran. Minun täytyi hankkia lisää työkokemusta ja rohkeutta voidakseni lähteä. Viime syksynä se sitten iski, koin olevani valmis. Selailin eri vaihtoehtoja minne lähteä ja mitä tekemään. Lopulta päädyin hakemaan Education advisorin paikkaa Ugandasta Opettajat ilman rajoja (OIR) -verkoston kautta. Onnekseni minut valittiin! Se tunne oli uskomaton, olinhan odottanut tätä hetkeä pitkään. Muutamat onnenkyyneleet tuli vuodatettua useampaankin otteeseen.
Täällä sitä nyt ollaan Länsi-Niilin alueella Pohjois-Ugandassa, enkä ole katunut hetkeäkään tätä päätöstä. Viimeiset 6 viikkoa ovat hurahtaneet vauhdilla mielenkiintoisissa työtehtävissä, uuteen kulttuuriin ja arkeen tutustuessa. Tunnen oloni etuoikeutetuksi monellakin tavalla. Tämä on hieno mahdollisuus kehittää omaa opettajuuttani ja jakaa omaa tieto-taitoani paikallisten opettajien kanssa. Käydyt keskustelut ovat olleet todella antoisia ja antaneet minulle paljon ajattelun aihetta.
Miten omat odotukseni sitten kohtasivat todellisuuden kanssa? Hyvin. Kirkon ulkomaanavun koordinoima Opettajat ilman rajoja –verkosto perehdytti ja valmisteli minut tulevaan erinomaisesti, joten tiesin mitä on vastassa. Suomen päässä meillä oli maakohtainen perehdytys ja viikonlopun kestävä koulutus. Näiden lisäksi edelliset vapaaehtoiset ja OIR:n henkilökunta tukivat ja antoivat arvokkaita neuvoja uutta seikkailua varten. Perehdytys jatkui myös Ugandassa. Toisaalta jokainen päivä on ollut minulle uuden oppimista, eikä tylsiä hetkiä juurikaan ole tullut.
Suuret luokkakoot, resurssipula pätevistä opettajista, puuttuvat materiaalit ja oppilaiden erilaiset taustat hankaloittavat laadukkaan opetuksen tapahtumista päivittäin.
Koulutus Ugandassa nojaa samoihin arvoihin kuin Suomessa, mutta hankalat olosuhteet etenkin pohjoisessa, eivät vie sitä eteenpäin sillä tavalla kuin toivoisi. Suuret luokkakoot, resurssipula pätevistä opettajista, puuttuvat materiaalit ja oppilaiden erilaiset taustat hankaloittavat laadukkaan opetuksen tapahtumista päivittäin. Länsi-Niilin alueella Bidibidin ja Palorinyan pakolaisalueilla oppilaat tulevat Kongosta ja Etelä-Sudanista ja heillä voi olla takana hyvinkin traumaattiset lähtökohdat. Osa oppilaista on saapunut Ugandaan ilman perhettä, joten ei ihmekään, että oppitunnilla ajatus harhailee jossain aivan muualla kuin opetuksessa.
On siis sanomattakin selvää, että työni täällä on ollut todella monipuolista, mutta myös rankkaa. Olemme kahden suomalaiskollegani kanssa vierailleet Bidibidi ja Palorinya pakolaisalueiden ylä- ja alakouluissa havainnoimassa oppitunteja ja keräämässä tietoa opetuksen haasteista. Olemme keskustelleet opettajien kanssa ja pyrkineet tukemaan heitä parhaamme mukaan. Havaintojemme pohjalta suunnittelimme yläkouluihin soveltuvan iltapäiväkoulutuksen, joka keskittyi oppilaslähtöiseen pedagogiikkaan ja oppituntien suunnitteluun. Kiersimme yhteensä 11 yläkoulua ja koulutimme lähes 200 opettajaa. Tämän kaiken jälkeen tunsin suurta ylpeyttä tehdystä työstä. Koulutuksen jälkeen tarkoitus on jatkaa oppituntien havainnointia, opettajien mentorointia ja mahdollisesti järjestää samanlaisia koulutuksia myös alakouluissa.
Kiersimme yhteensä 11 yläkoulua ja koulutimme lähes 200 opettajaa.
Paikallisten opettajien vastaanotto on ollut sydäntä lämmittävää, suomalaisen kollegan sanoja todella arvostetaan. Muutenkin ugandalaiset ovat miellyttävää ja nöyrää kansaa. “You are most welcome” on ensimmäinen asia, jonka heidän suustaan kuulet. Siitä onkin helppoa lähteä rakentamaan yhteistyötä.
Tässä ja nyt on hyvä olla. Siispä kohti uutta viikkoa punaisten hiekkateiden keskellä, paahtavan auringon alla.
