Vuonna 2015 osallistuin ensimmäistä kertaa Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisena hollantilaisen Edukansin World Teacher -ohjelmaan Keniassa. Siitä se ajatus sitten lähti. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan, että kaksi vuotta myöhemmin lähtisin matkaan matkanjohtajan roolissa, tällä kertaa Ghanaan.
Mielestäni Edukansin ohjelmassa hyvää on se, että opettajien kanssa pyritään tekemään kollegiaalista yhteistyötä paikallisten ja eurooppalaisten opettajien kesken ja kummallakin osapuolella on mahdollisuus ammatilliseen kasvuun. Itse olen tarkastellut ohjelmaa myös kriittisestä näkökulmasta, sillä nykyisen opintosuuntani, alue- ja kulttuurintutkimuksen, parissa kehitysapua on myös kritisoitu kolonialistisen valtarakenteen uusintamisesta. Päätin kuitenkin lähteä matkaan ajatellen, että pyrin tekemään työstäni omannäköistäni, omien arvojeni mukaista.
Kuinka ollakaan, ensimmäisenä koulupäivänä Lipke Maten yläasteella satuin käymään pitkän keskustelun maailman tapahtumista erään koulumme opettajan kanssa. Oli ilmiselvää, että hän oli kriittinen ajattelija ja todella kiinnostunut politiikasta ja vaikuttamisesta. Tämä sopi minulle, sillä Suomessa opetan kriittistä ajattelua globaaleista aiheista lukiolaisille. Keskustelun päätteeksi hetken tunsin oman roolini pieneksi kaiken muun epätasa-arvon rinnalla. Herra Kennedy kuitenkin kehotti tekemään oman osuuteni ohjelmassa, luvaten myös tehdä omansa.
Seuraavana päivänä arvoimme opettajaparit eurooppalaisista ja ghanalaisista opettajista ja kohtalo oli selvästi päättänyt, että nämä kriitikot alkavat tehdä töitä keskenään. Olin tästä huojentunut, sillä tiesin, että ajattelimme jo valmiiksi aika samalla tavalla monesta asiasta ja että yhteistyömme voisi tähän perustuen olla todellista kollegiaalista yhteistyötä.
Lisäksi saimme myös kolmannen vahvistuksen tiimiimme, opettajaopiskelija Promisen. Yhdessä suunnittelimme oppijakeskeisen oppitunnin ja saimme huomata, että koska oppilaat eivät ole tottuneet ryhmätyöhön, kesti sen ohjeistamisessa paljon odotettua kauemmin. Tästä valpastuneena teimme muutoksia seuraavan oppitunnin toteutukseen. Olimme myös kaikki sitä mieltä, että opetustapoja ei voida noin vain ottaa käyttöön uudessa kontekstissa, vaan on tehtävä sovellutuksia, jotta metodit sopivat opetukseen.
Kiire ja oppimateriaalien puute rajoittavat laadukasta opetusta
Olemme keskustelleet tiimin kanssa yleisesti ottaen paljon Ghanan tilanteesta ja siitä, millaisia haasteita opettajat kohtaavat työssään. Minun ehdotukseni oppijakeskeisiin tuntisuunnitelmiin eivät aina saaneet myönteistä vastakaikua, sillä opettajilla on kova kiire valmistaa oppilaita vuoden kansallista päättökoetta varten. Oppisisällöt ovat laajat, laadukkaat ja kattavat, mutta ongelmaksi muodostuu se, että kiire ja oppikirjojen ja -materiaalien puute kouluissa pakottaa kirjoittamaan vihkoon mahdollisimman paljon muistiinpanoja. Haasteena on myös se, että oppilaat opiskelevat termien määritelmiä ulkoa sisäistämättä niitä. Onneksi työparini hallitsee oppiaineensa sisällön todella hyvin ja pystyy selittämään vaikeitakin konsepteja esimerkkien avulla.
Koin, että minun roolikseni muodostui sekä opettajaopiskelijan, että opettajan motivoiminen, oppijakeskeisten metodien esittely ja vinkit siihen, miten paikallisia materiaaleja voi käyttää opetuksessa. Kun oppimateriaaleihin ei ole varaa, on käytettävä mielikuvitusta. Käytin paljon vanhoja pahvilaatikoita oppimateriaalina. Tein mm. kortteja, joilla oppilaat voidaan jakaa ryhmiin, tukimateriaalia sekä sananselityskortteja pahvista.
Aktiivista oppimista parhaimmillaan
Tänään oli viimeinen päivämme koulussa ja sen kunniaksi kiipesimme Lipken alueen nähtävyydelle, korkealle vuorelle, jolla vierailimme kuudessa luolassa. Päivä oli todella erityinen, teemana oli turismi ja koko koulu osallistui ohjelmaan. Oppilaat kantoivat mukanaan koulun rummut vuoren huipulle, jossa säestivät piknikkiämme puun katveessa. Ohjelmamme vuorella oli kolmiosainen: ensimmäisessä osassa turistiopas kertoi meille luolien historiasta, kansasta, joka oli asunut vuorella ja käyttänyt luolia asuinpaikkanaan, toisessa osassa ghanalaiset opettajat kertoivat, mitä on turismi ja ohjeistivat oppilaita kirjoittamaan aiheesta esseen.
Viimeiseksi me eurooppalaiset pidimme kiertopistetyöskentelyn aiheesta turismin hyvät puolet Ghanan taloudelle. Oppilaiden tehtävä oli suunnitella, miten heidän asuinalueensa turismia voitaisiin kehittää ja me opettajat esitimme valtion neuvonantajia mm. aiheista infrastruktuurin parantaminen, talouden monipuolistuminen, työpaikkojen lisääntyminen ja paikallisen teollisuuden mainostaminen.
Mielestämme harjoitteesta tuli kohtuullisen onnistunut, ottaen huomioon sen, että se järjestettiin pitkän, kuuman päivän ja vuorelle ja luoliin kipuamisen päätteeksi näköalatornissa. Ainakin oppilaat vaikuttivat innostuvan ja oppivan. Mielestäni myös jo se, että todella kiipesimme yhdelle alueen turistinähtävyyksistä oppimaan aiheesta, oli aktiivista oppimista parhaimmillaan ja siitä kiitos kuuluu koulumme kekseliäille opettajille.
Huomenna kokoonnumme vielä kaikkien viiden yhteistyökoulun kanssa yhteen ja esittelemme koulujen suunnitelmat jatkokehitystä varten. Kaksi viikkoa on vierähtänyt nopeasti ja tulen kaipaamaan ghanalaista vieraanvaraisuutta, rentoa ja ystävällistä asennetta, jotain mistä toivon voivani ammentaa, kun marras- joulukuun pimeys on synkimmillään kotiin palattua.
Elina
